JEEEEESSSSSSSS!!!! SE ON TEHTY! Kymmenen päivää isketty omaan mahaan piikki! Nyt on kyllä tunnustettava, että oon ylpeä itsestäni. Tiiän et tää on monien mielestä turha aihe ylpeillä, mutta mulle tää on suuri asia!
Alkuun tuli itku, mutta loppuajasta pystyi jo melkein heti pistoksen jälkeen hymyilemään, niin sitä vaan kehittyy. Ja tässä se taas todistetaan että epämukavuusalueella kehittyy, koska alkuun aivan mahdottomalta tuntuva ajatus siitä että pistäisin itseäni muka kymmenen päivää putkeen on vaihtunut ajatukseen siitä että saatan ehkä jopa huomenna pistää vielä sen yhden ylimääräisen piikin itseeni, joka tuli sairaalasta mukaan! Hölmöä ehkä, mutta toikin on tietynlaista itsensä ylittämistä.
Vaikkakin pistäminen vähän ajan myötä helpottuikin, siitä ei missään vaiheessa tullut helppoa. Joka ilta pitkitin ja pitkitin pistämistä, kunnes oli pakko vaan tehdä se. Jääpalalla pistoskohtaa jäähdyttäen ja syvään hengittäen sain homman hoidettua nipin napin.
Se on tunnustettava että myötätunnot päivittäin itseensä insuliinia (tai mitä vaan lääkettä) piikittäviin nousi pilviin tämän kokemuksen myötä.
Minä, herkkusuu, jolla herkuttelu on karannut totaalisesti käsistä tein päätöksen että en ainakaan itse omalla syömiselläni hanki loppuiän pistoksia. Perinnöllisille tekijöille ei mahda mitään, mutta omaa syömistottumustani voin muuttaa. Ja muutan. Kyse ei ole mistään dietistä, vaan yksinkertaisesti omasta hyvinvoinnin huolehtimisesta. Aloitin jo :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti