Kastraatio

Eilen oli Dänillä suuri päivä.

Päivä alkoi aamusta kuten mikä tahansa muukin päivä. Herättiin, käytiin aamukäppäilyllä, tehtiin jumpat (joo, polven kuntouttavat tehdään toki yhdessä, koirat toimii PT:nä), valmistettiin aamupalaa, paitsi että aamupalaa söin vain minä, Dänin piti paastota.

Dänin onnellisen tietämättä tulevasta matkustimme bussilla kohti Jyväskylää. Riemun määrä oli perinteisesti valtava kun Jyväskylän matkakeskuksella meitä oli vastassa Ansku!

Matkakeskukselta suuntasimme suoraan Tassuvaaran eläinklinikalle, koska bussi oli 12:45 Jyväskylässä ja Dänin operaatioiaika 13:00.

Däni oli reippaana, edelleenkään ei aavistanut mitä tuleman pitää. Kiva hoitajatäti näpytti tiedot äijästä koneelle ja päästiin lääkärin mukaan hoitohuoneeseen, jossa Dänin piti nousta hoitopöydälle tutkittavaksi, se selvästi jännitti. Kun Däni oli todettu terveeksi oli nukutuspiikin aika. Voi, se ei tuntunut kivalta, ei Dänistä, eikä musta.

Piikin jälkeen asetuimme tuolille istumaan ja hetken tepastelun jälkeen Dänikin tuli syliin ja nukahti. Voi pientä. Dänin torkkuessa lääkäri tuli nostamaan sen hoitopöydälle ja mein oli aika lähteä ulos, jotta toimenpide voisi alkaa. Meidän lähtiessä Däni vielä nosti päätään ja loi meihin silmäyksen unisilla silmillään.

Voi miten kamalaa oli jättää se ressu sinne! Vaikka tiesinkin sen olevan hyvissä käsissä, Dharma leikattiin myös tassuvaarassa reilu puoli vuotta sitten ja leikkaus sekä toipuminen meni älyttömän hyvin kumpikin!

Puol kolmelta päästiin hakemaan Däni kotiin!

Ennen leikkausta oli puhetta lääkärin kanssa että laitetaan 1-vuotis rokotus samalla reissulla, jos Däni on heräillyt siihen mennessä tarpeeksi kun lähtee. Samoin hoitajan kanssa sovittiin kynsien leikkauksesta operaation yhteydessä, koska Däniltä on hankalaa leikata niitä mustien kynsien vuoksi. Kynnet oli leikattu super lyhyiksi nukutuksen aikana polttamalla päät, ettei tule verenvuotoa, mutta rokotusen antaminen jäi nyt seuraavaan kertaan äjijän vetäessä edelleen sikeitä eläinlääkäristä lähtiessä. Däni lähti kotiin peittoon käärittynä, kieli suusta pihalle roikkuen.

Puol seiskan aikaan illalla Däni oli vasta kunnolla hereillä, siihen asti se vaan nukkui täysin

tietämättömänä muusta maailmasta lattialla peittojen keskellä kieli pihalla.

Däni oli aika tokkurainen ja "pihalla" koko illan heräämisen jälkeenkin. Piippaili, oli levoton ja paikallaan ollessaan huojui. Tosta uikutuksesta eläinlääkärissä taas muistuteltiin että se johtuu vahvasta kipulääkkestä mitä Däni leikkauksen jälkeen sai, sama homma oli Dharmalla.

Ruoka ja vesi alkoi onneksi heti herättyä maistumaan ja illalla jo pisut ja kakat tuli normaalisti. Myöskin sohvalle piti lähes heti hypätä vartioimaan.

Just herännyt toipilas

Heti päivystyspuuhiin

Yö on ihan oma lukunsa, ennen aamu kuutta ei tainnut kumpikaan, en minä eikä Däni nukkua juuri yhtään. Däni sai illan hengailla ilman kauluria kun tarkkailtiin ettei se ala lipomaan haavaa, mutta yöksi se oli pakko laittaa, kun ei nukkuessa voi vahtia.

Noh, Däni pelkää sitä kauluria! En tiedä heijastuuko siitä valot, vai onko se muuten vaan niin pelottava. Kun Dänille laittaa kaulurin kaulaan se ei uskalla juurikaan liikkua sen kanssa.

Nukuin lattialla Dänin seurana, tai no valvoin lattialla Dänin seurana. Nukkumisesta ei tullut mitään kun äijä vaan piipitti ja oli aivan levoton. En oo varma johtuiko toi pelkästään kaulurista vai myös vahvoista kipulääkkeistä. Jokatapauksessa levottomasti meni eka yö.

Nukkumisen jälkeen Däni on ollut jo aivan niinkuin ennenkin leikkausta. Reipas pikku pöhköttäjä! Virtaa riittää niin että on saanut ihan rauhoitella ettei nyt kokoaajn riehu.

Kävin myös tokmannilta ostamassa lasten tarjouspöksyt ja virittelin niistä Dänille suojahousut, jottei tarvitsisi kauluria pitää kuin vain ihan välttämättömissä tilanteissa.

Nyt uskaltanee jo sanoa että leikkaus on sujunut hienosti ja toipuminen on lähtenyt hyvää vauhtia käyntiin! Kipulääkitys on päällä 5-7päivää ja kauluria olisi pidettävä se 10päivää.

Pieni nahkapussi vaan jäi jäljelle

Vaaleanpunaiset pöksyt ei oo mikään henkilökohtainen kuittaus Dänin egolle, vaan ne oli ainoa tarjouksessa oleva väri :D

Katsotaan kuinka ne nyt hoitaa asiaansa, kerran ainain Däni jo sai ne pujoteltua pois jalasta, mut josko mä vielä onnistuisin sitomaan ne niin että pysyvät, niin vältytään kaulurilta.

Naps!

Perjantaina vietin totaalista lepopäivää kuntoutuksesta ja jumpasta, päätin että pidän huilipäiviä myöskin muulloin kuin "pakon edessä". Näinollen sitä pakkoa ei välttämättä niin helposti tule kun jalka saa myös hyvinä hetkinä huilia.

Lauantaina lähdin taas normaalisti jumppailemaan, aamupäivän jumpat sujui oikein hyvin, samoin kuin iltasellakin siihen asti kunnes venyttelin jalkoja. Olin lattialla ihan normaalissa takareisiveny asennossa (leikattu jalka suorana ja terve jalka "koukussa sivulla") ja aloin venyttämään takareittä niin NAPS tai REPS pikemminkin ja aivan jäätävä kipu iski pitkin takareittä!

Ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen tunsin kunnon kipua! Huh huh, reisi jäi joksikin aikaa jomottelemaan ja venyttelyt kyllä loppui siltä illalta siihen.

Ortopedi siitä etukäteen puhuikin että takareiteen muodostuu arpikudosta poistetun jänteen tilalle ja näinollen se voi kipua aiheuttaa. Joten tilanne ei päässyt pelästyttämään.

Eilinen eli sunnuntai meni joukkueen puolesta Europarlamenttivaaleissa varajäsenenä härmälän 

koululla (Jep, kyllä, minä. Politiikan hyperaktiivi NOT). Eli aamu kahdeksasta ilta puol kymppiin meni pääasiassa iistuen. Pitäen tukkimiehen kirjanpitoo äänestäjistä, leimaillen lippuja ja availlen vaaliuurnan luukkua. Päivä kului yllättävän nopeesti vaikka ei sen kummallisempaa hommaa ollut. Mielenkiintoinen kokemuksenakin. Välillä oli onneksi kolmen tunnin "ruokatauko", mutta lienee sanomattakin selvää mitä mieltä koipi oli moisesta istumisesta varsinkin kun se takareisi oli jo valmiiksi kipeä. No jäykkyyttä ja ärtymystä on ollut ilmassa.

Tänään oli vielä 2,5 tunnin bussimatka Jyväskylään edessä, mutta siitä selvisin kunnialla kun nousin välillä vähän seisoskelemaan ja oikomaan koipia.

On toi polvi vaan jännä. Ja takareisi.

Punkki!

Ne on täällä taas! Punkit! Hyi helvetti miten inhoon niitä, joo tuskin oon ainut! Muut ötökät ei mua juurikaan ällötä/inhota, mut punkit on jotain niin inhottavaa ku vaan tiedän! Johtunee varmasti siitä et ne takertuu niin lujasti ihoon ja näin neuroottisena ihmisenä pelkään niitä tauteja mitä ne levittää!!!!

Dänin ja Dharman oon suojannut punkeilta "punkkitipoilla", ne on jotenkin tuntunut helpommalta

vaihtoehdolta lyhytkarvaisille pikkukoirille kuin punkkipanta.

Oon ostanut tuota Effiprota nyt kahtena kesänä, koska se on tuntunut toimivalta. Dänille ei tullut viimekesänä yhtään punkkia ja Dharmallekkin tuli niitä vain pari.

Tänään löysin Däniltä ensimmäisen punkin! Punkki oli takertunut varpaiden väliin, on mahtanut tuntua ihnottavalta. Däni näki kun hain kaapista punkkipihdit ja luuli varmaan et hain kysisakset, kun suikkas samon tein sängyn alle, sain sen kuitenkin maaniteltua sieltä pois ja kun olin aikeissa poistaa punkkia niin Däni räpiköi niin kovasti et siinä tohinassa salamatkustaja pomppas lattialle, oli ilmeisesti syönyt itsensä jo kylläiseksi. Sain vielä tarkistettua Dänin ettei salamatkustajia oo enenpää.

Tuli ensimmäistä kertaa käyttöön koirien ensipaulaukku punkkipihteineen..

Salamatkustaja

Siitä on nyt 5vko kun laitoin Dänille viimeksi ton punkinestoliuoksen, joten sen vaikutus ei oo enään vahvimmillaan, koska valmistaja lupaa 4vko punkeilta suojaavan vaikutuksen. Syy miksen oo laittanu vielä uusintakäsittelyä on se että Däni menee ylihuomenna kastroitavaksi, joka jo itsessään on rankka operaatio koiralle, niin laitan uusintakäsittelyn vasta leikkauksesta toipumisen jälkeen (pitää vielä varmistaa eläinlääkäriltä miten pian hän suosittelee ainetta laitettavaksi) koiralle.

Toivotaan nyt eniveis että tää olis tän kesän ainut punkki joka meidän "perheeseen" takertuu!

Tyyppi meni varmuudeksi vielä odottelemaan sängyn alle ettei enempää tehdä punkinpoistokäsittelyjä :D

Neljä viikkoo leikkauksesta

Neljä viikkoo leikkauksesta, paria päivää vajaa kuukausi, jos mennään päivien mukaan. Jalan vointi menee aalloissa edelleen. Joinain päivä/hetkinä fiilis on mitä parhain kun koipi toimii suht hyvin ja taas toisina hetkinä tekis mieli lyödä päätä betoniseinään niin kauan kunnes taju lähtee kun polvi huutelee hävyttömyyksiä ja haastaa riitaa turpoilemalla ja jäykistelemällä.

Uudet jumpat on lähtenyt rullaamaan ihan kivasti. On mahtavaa päästä kuntopyöräilemään, mahtavaa siksi että on ihanaa tehdä jotakin missä tulee hiki. Pelkästään portaiden nousu neljänteen kerrokseen ekaan kertaan kuukauteen (noh, rehellisesti sanottuna vähän pidemäänkin aikaan) nosti sykkeitä ihan kiitettävästi.

Päivittäin tulee porrasjumpat tehtyä siinä sivussa kun ulkoiluttaa koiraa. Tässä vois sanoa että on kyllä hyötyä kun asuu neljännessä kerroksessa. Kuntopyöräilyaikaa oon saanut lisäiltyä niin et tänään suhasin jo huomaamattani 25minsaa putkeen, no samalla näpräten puhelinta, eihän sitä tylsää heilumista muuten jaksa.

Jumppiin on joutunut käymään muutamaan kertaan pientä taistoa, kun motivaatio meinaa karata aina sen mukana kun jalka oikuttelee, mut kaikki suunnitellut on silti tullut tehtyä.

Kävely sujuu ihan kivasti, varsinaisia lenkkejä ei oo tullu tehtyä, mut "hyörtyliikunnan" muodossa on tullut käppäiltyä suht paljon. Jalan "tunnen"  kokoajan, mutta edelleenkään varsinaista särkyä ei ole. Pientä kipuilua ja pistoa on liikunnan myötä tullut, mut sitähän se ortopedi epäilikin polveen tulevan.

Yhden jutun oon tässä "neljännellä" viikolla oppinut: Älä kuntopyöräillessä pidä alaosana pelkkiä alushousuja näin helteellä. Nimimerkillä hiertymä pakarassa.

 

Linkkaan tohon vielä kuvat heiaheiasta kun on niin kiva, kun sinnekkin on saanut pitkästä aikaa merkata jotain edes vähän urheilullisempaa pitkästä aikaa. Kuntopyöräily ja ne kuntouttavat jumpat nyt tosiaan on ne pääjutut. Viime perjantain fyssarikäynnin jälkeen oon tehnyt pari "kunnon" kuntopiiriä muuna liikuntana.

Noi kuntopiirit on tietynlainen erävoitto. Olishan tässä koko kuukauden ajan voinut treenata vaikka ja miten paljon yläkroppaa esim, ja niin etukäteissuunnitelmassa kuvittelinkin tekeväni, mutta jotenkin ne suunnitelmat menee vaan toisin kun tulee haasteita ja loppukin treenimotivaatio hiipuu siihen et saa itsensä tsempattua tekemään edes polven kuntouttavat, kun nekin ajoittain on tuntunut hyödyttömiltä (mitä ne ei missään nimessä oo ollut!). Mutta se kuukausi on nyt takanapäin ja uusi entistä treenillisempi kuukausi edessä!

Se et merkkaa omat liikkumiset ylös on tsemppaavaa viimeistään niinä hetkinä kun masentaa ja kuvittelee ettei mitään tulosta oo saanut aikaiseksi ja voikin katsoa edistystä reenipäiväkirjasta.

Tunturi

Tadaa! Sain kuntopyörän kotiin!

Kyllä nyt kelpaa suhia eteenpäin, ei matkaa vaan kuntoutusta! Laitoin faceen kyselyn josko jollakulla lojuis nurkissa kuntopyörä, jota vois lainata tai vuokrata. Allun porukoilta löytyi tunturi josta he halusivat luopua! Niin mahtavaa! Ekan koeajon jo ajelinkin. Vaihteet ei riitä kovin raskaalle asti, mutta pääasia että nyt pääsee sahaan kuitenkin polvee liikkeelle!

Däni tosin on suhteellisen epäileväinen uutta sisustuselementtiä kohtaan. Ensin haukku ja lopuks meni sängylle "turvaan" tarkkailemaan uutta rahisevaa juttua..

Toka fyssari

Eilen olin toisella fyssari"tuntisella". Vähän jänskätti edelleen mennä, kun tosiaan jalan jumppaaminen oli sen verran työlästä toisena viikkona näistä kahdesta, niin vaikka ortopedi oli positiivisin mielin niin jännitin silti fyssarin tuomiota. Taas tuli palautteena että ne itkua vääntäen tehdyt liikkeet on kannattanut! Tän kerron taas siksi, että jos tätä lukee joku vastaavassa tilanteessa oleva, niin haluan korostaa sitä että ne jumppaliikkeet kannattaa (ja pitää) tehdä silti vaikka kuinka turhauttaisi.

Fyssari oli kuulemma positiivisesti yllättynyt polven edistymisestä, liikkuvuus on hyvä, mikä tarkoittaa sitä että nyt saa alkaa kuntopyöräilemään päivittäin. Liikkuvalla pyörällä pyöräilyä suositeltiin katsottavaksi vasta seuraavalla käynnillä (kolmen viikon päästä), itse pyöräily olis ok, mutta ne äkkinäiset liikkeet esim pysähtyessä on vielä vaarallisia polvelle. Kävely sujuu hyvin, niin tasaisella kuin rappusissa, pientä ontumista tulee pyrkiä välttämään ja muutenkin pitää keskittyä lantion liikkumiseen mahdollisimman tasaisesti. Jalan nostoharjoituksia pitää vielä jatkaa, koska etureisi ei ole edelleenkään kunnolla toiminnassa, turvotusta on vielä jonkun verran mikä häiritsee juurikin tota etureisihommaa.

Uusina liikkeinä tuli siis kuntopyöräily, jalan nostot taakse seisten, porraskävely/askellus, 60-asteen minikyykyt ja jalkaprässi (vaakatasossa oleva) seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Lisäksi keskivartalon lihaksia kehoitettiin harjoittamaan säännöllisesti. Vesijuoksua saan mennä kokeilemaan noin viikon päästä. Fyssari oli sitä mieltä että ihan perus kävelyä kannattaa myös harjoittaa, että se kyllä tukee jalan paranemista.

Eilen uskalatauduin myös matkustamaan Jyväskylään ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Alunperin oli tarkoitus tulla junailemalla, mutta junamatka vaihtuikin automatkaan, kun joukkuekaveri Johanna oli myös tulossa tänne "pohjoiseen", niin kävi hyvä tuuri ja pääsin autolla! Koipi oli suhteellisen jäykkänä automatkan (n. 1h45min) jälkeen, johtuen ehkä siitä että lähdin suoraan fyssarilta istumaan pitkäksi aikaa. Mutta siinä kun hetken matkustamisen jälkeen käppäilin niin kyllä se koipi taas oli samanlainen kuin nyt ennenkin tässä on ollut. 

Niin ja Däni lähtee myös sunnuntaina mun mukaan jo Tampereelle, kokeillaan miten pärjätään pikku vilivilperin kanssa!

Pikku unisilmä :)

Ensimmäinen kontrolli

Tänään oli vuorossa ensimmäinen ortopedin kontrolli leikkauksen jälkeen.

 Aamulla kun lähdin kotoa, en ollut varma kumpi jännittää mua enemmän; bussimatka ilman keppiä vai se että mitä se tohtori sanoo polven voinnista (ja siitä että olin ilman keppiä). Polven vointi jänniti ehkäpä juuri siitä syystä niin paljon, koska iso lovi kuntoutusajasta meni turvotuksen "hoidossa" ja näinollen jumpat ei tuntuneet tuottavan tulosta.

Noh, bussiin astelin varmoin rauhallisin askelin ja kaikki kolme päivän matkaa meni hyvin (koti-koskiklinikka-koulu-koti), samoin kuin itse ortopedikäynti! Jesss! Ne itku kurkussa väännetyt liikkeet on ollu hyödyllisiä!

Polvikulma on abaut 130 astetta ja jalan nostot sujui niinkuin pitääkin. Tohtori antoi kehuja ja kannustustari peästä toipumisesta, josta tuli niin hyvä mieli et lähestulkoon leijuin kun lähdin ortopedin huoneesta ulos. Mieltä kohotti erityisesti se että koska polvi on lähtenyt toipumaan niin hyvin ja jos kaikki menee edelleenkin hyvin, niin sairasloma (oman alan töistä) loppuu jo heinäkuun alkuun! Mutta tää nyt on vielä yhtä suurta ehkää ja jossittelua, mutta ihanaa toivonkipinää silti!

Uimahallilupaa unohdin kysyä, mut josko se selviäisi huomenna fyssarilla. Haavasta ulos tuleva tikki sulaa ja tipahtaa itsestään pois. Edelleen pitää olla varovainen ettei notkauta jalkaa, noin kuukauden päästä voi alkaa suunnitella oikealla pyörällä pyöräilyä, kuntopyörä tulee huomenna kuvioihin. Kävelyä saa harrastaa omien tuntemuksien mukaan edelleen, kävely ei varsinaisesti edesauta jalan paranemista (mutta ei myöskään hidasta), edelleen jumppa ja se tuleva kuntopyöräily on nyt ne tärkeimmät jutut paranemisen kannalta, joihin pitää keskittyä ja panostaa. Tulehduskipulääkkeillä ei enää pitäis olla vaikutusta turvotukseen, joten niitä ei kannata popsia ellei tuu kipuja. Ja kipuja todennäköisesti tulee, näihin tohtori suositteli ihan rohkeasti ottamaan lääkettä, jotta saa nukuttua yms.

Ja hyvä fiilis senkuin jatkui, kun joukkuekaveri tuli illalla noukkaamaan mut mukaan seuraamaan mein joukkueen treenejä! Oli kiva nähdä kun mimmeillä oli hyvä meininki päällä ja pari uuttakin oli innostunut tulemaan mukaan viime viikon "avointen treenien" houkuttelemana.

Itsekkin hurjana treenasin mukana, kun tein oman kuntouttavan liikesetin siinä seuraillessa treenejä. "Rampatiimin" vertaistuki teki vieressä selän kuntouttavia, niin ei tullut siinäkään yksinäinen olo..

Jjjjeeeeee, ekoissa reeneissä leikkauksen jälkeen!!

Kolme viikkoo leikkauksesta

Tänään on tasan kolme viikkoo leikkauksesta, toisaalta tuntuu et leikkauksesta olis jo paljon enemmän aikaa, mut sit taas toisaalta tuntuu et se operaatiopäivä oli ihan just äsken.

Tää "kolmas" viikko on kulunut huomattavasti paremmin, kuin edellinen! Polven turvotus laski tulehduskipulääkekuurin myötä, mikä on mahdollistanut polven käytön niin normaalisti kuin se tässä nyt on mahdollista. Toki polvi on edelleen turvonneempi, kuin leikkaamaton polvi, mutta tämänhetkinen turvotus ei vaikeuta elämää.

Jumpat on sujunut, Oon tehnyt päivästä riippuen kolmesta viiteen kertaa jumpat, jokaista liikettä tuntuman mukaan, useita. Kävely sujuu ihan kivasti, oon tähän päivään asti pitänyt yhtä keppiä "turvana" kotoo lähdettäessä vaikka en oo sille juurikaan kokenut tarvetta, tänään keppi jäi narikkaan.

Saunassakin tuli jo käytyä viikonloppuna. Fiilis on noin tsiljoona kertaa parempi, kuin viikko sitten. Elämä hymyilee kun polvi edistyy :)

Vielä en oo varsinaisia "lenkkejä" tehnyt, mut kävelyä on tullut ideaparkkireissun, kauppareissujen, kaupungilla käynnin ja koulupäivien lomassa eniveis.

Toki polvi on turvonnut edelleen, mutta huomattavasti vähemmän.

Varsiniasta kipua tai särkyä ei oo edelleenkään. Pieniä "tuntemuksia" on ilmaantunut kuitenkin välillä pinenenä pistona/vihlaisuna polvessa. Ja tosiaan se pohje on edelleen jumissa.

Haavat paranee hyvää vauhtia, eilen tosin huomasin että yks tikkilanka paljastui ruven alta (googlettamalla ja Emmin konsultaatioo apuna käyttäen selvis mikä se on siis), huomenna kun on ortopedin kortrollikäynti niin näytän sitä samalla tohtorisedälle. Muuten ruvet alkaa suurimmaksi osaksi häipyä, pieniä "pisteitä" jäljellä enää. Haaveena olis saada uimahallilupa, vaikkei se uiminen niihin omiin suosikkeihin kuulukkaan, mut olis kiva kun pääsis tekemään edes jotain oikeesti liikunnallista!

Haavasta törröttävä lanka.

Lähipiirin merkitys ja tärkeys on korostunut entisestään tän kolmen viikon aikana. Mulla on paras tukiverkko!

Emmi on kuluttanut jo tän kolmen viikon aikana oman takapuolen jäljen mun sohvaan, on jaksanut toimia sairaanhoitajana jos minkäkinlaisissa kysymyksissä ja ennenkaikkea ollut korvaamaton apu ja seura päivittäisissä askareissa, eikä oo antanut Dhraman potee hetkeekään pissahätää, eikä oo myöskään antanut mökkihöperyyden liiakseen iskee muhun.

Perhe kyselee kuulumisia ja huolehtii, samoin joukkuekaverit, Dharma on saanyt lenkkiseuraa Eijasta ja Allusta.

Plus ne kaikki muut kuulumisien kyselyt ja moikkailut :)

En ees pysty kylliksi ilmaisemaan sitä miten kiitollinen oon kaikesta tuesta, sen ansiosta mun pää on kestänyt näinkin hyvin tätä paikallaan oloo! 

pelastavat tulehduskipulääkkeet

Polven ylenpalttinen turvotus on poissa! Kyllä, poissa! Aivan uskomatonta, mutta polven turvotus hellitti jo heti lauantaina, kun perjantaina aloin popsimaan tulehduskipulääkkeitä. Ainakin vahvasti epäilen lääkkeiden vaikuttaneen asiaan. Turvotusta tottakai on edelleen, mut nyt jalka on sellainen kuitenkin että sillä pystyy hyvin jumppaamaan ja liikkumaan! Jokseenkin ehkä huvittavaa että hehkutan noita tulehduskipulääkkeitä täällä, kun yleensä yritän välttää kaikkee turhaa lääkkeiden popsimista. No, nyt ei tunnu olevan ainakaan turha kuuri, kun polvi toimii.

Lauantaina innostuttiin lähtemään ideaparkkiin shoppailemaan, mikä oli mahtavaa! Vaikka shoppailusta en niinkään välitä, mutta mahtavaksi sen tekee se että jalka oli siinä kunnossa että se kanssa uskalsi lähteä vähän enemmän käpsyttelemään. Yhden kepin otin mukaani köpöttelykaveriksi ja jalka jaksoi menossa mukana yllättävn hyvin. Ei se siellä ideaparkissa kovinkaan kauaa viihdytty, mut päästä päähän tuli ainakin käveltyä. Sain kylläkin leikatun jalan pohkeen kunnolla jumiin moisesta lenkkeilystä (toivottavasti on vaan se jumi, eikä veritulppa.), pitää tarkemmin katsoa millä tavalla askeltaa sillä, ettei turhaan liikaa kuormittaisi pohjetta.

Kunnon "Sulo Vileeninä" ostin tarjouksesta uimapuvun, ihan vaan tulevia vesijuoksuja ajatellen :) 

Miten voisin tarpeeksi hehkuttaa sitä miten mahtava fiilis nyt on kun jalkaa pääsee taas liikuttelemaan paremmin kun turvotus hellitti! Eilen otettiin vielä päivitetyt kuvat kulmista. Pienellä saa ihmisen tehtyä onnelliseks :)

Epäilemättä tästä polven turvotuksen laskusta on onnessaan myös Emmi, joka on uskollisena tukena hengaillut mun sohvalla jo pari viikkoa kuuntelemassa ja tsemppaamassa. Nyt voidaan tehdä muutakin kuin pysyä sisällä/pihapiirissä illat :D

Polvikulma 2,5 vkoa leikkauksen jälkeen 12.05.2014.

Polvikulma kaksi päivää leikkauksen jälkeen 25.04.

pullukkapolvi

Tuore kuva koivesta. Turvotusta, mutta leikkaushaavat toipuilee hyvin!

Noniin pari päivää menty taas eteenpäin. Kyllästyin totaalisesti pullukkapolveeni liittyvään kitinääni ja päädyin soittamaan koskiklinikalle ja kyselemään missä vaiheessa pitää huolestua tosta jalan turpoilusta. Ja onneksi soitin, sain hyvät vastaukset hoitajalta ja lääkäriltä.

Polven rajusta turpoamisesta ei tarvitse olla huolissaan jos siinä ei ilmene kipua , joten saan ihan huoletta jatkaa kävelyä ja jumppaamista. Kipuahan ei ole missään vaiheessa ollut, ainoastaan jännää "puutumisen" tunnetta jalassa kun se tosiaan on niin pinkeenä. Jos polveen alkaa ilmetä kipua, niin siinä tapauksessa pitää pikapikaa ottaa yhteys lääkäriin ja se tutkitaan. Polvea ei kovin usein suositella tyhjennettäväksikään, koska siihen jää kuulemma sit sellainen kierre päälle. Joten nyt jatkan touhuilua ja oloa ihan normaalisti siihen ensi viikon torstain kontrolliin asti, missä sitten ihmetellään lisää. Tulehduskipulääkekuuri tuli vielä "varmuudeksi" päälle, koska se osaltaan voi vähentää turvotusta ja edelleen kylmää ja kohoa säännöllisesti.

Eikä tää turvotusasia mua muuten niin kovasti häiritsisi, mutta kun se kuntoutus! Mahdoton saada lihaksia aktivoitumaan kun ne snorklailee kudosnesteessä. (Edelleen vähän hämmentää se yleisohjeistus että liikkumista pitää vähentää jos ilmenee voimakasta turvotusta, öö, vai onko mun luetun ymmärtämisessä jotain vikaa. No okei, pääasia et nyt on selvät sävelet eikä tarvi ressailla:))

Kaks viikkoo leikkauksesta

Tänään jo fiiliksiä purinkin tänne ottaa aivoon-postauksessa. Mut ajattelin nyt kuitenkin tehdä "virallisen" viikko kaks sepustuksen.

Fiilikset on tosiaan ollut vähän maissa nyt kun jalka on lähtenyt turpoilemaan niin rajusti ja oikuttelemaan minkä myötä liikkuminen ja pelkät kuntouttavat jumpat on vähäisempää mitä haluisin. Se mistä saan edelleen olla tyytyväinen on että kipuja ei ole ilmaantunut edelleenkään, sekä jalan liikkuvuus on edelleen yhtä hyvä mitä se on ollut tähänkin asti, tosin se ei kovasti oo myöskään edistynyt turvotuksen takia mutta ei huonontunutkaan. Laitan vielä myöhemmin kuvia jalkakulmasta kun muistan pyytää jotakuta niitä ottamaan.

Se mikä helpottaa kovasti arkisia toimia on se että jalka on kaikesta huolimatta luotettava, joten esimerkiksi housujen laitto jalkaa onnistuu ihan seisten, sukkia laitettaessa pitää varmuudeksi istahtaa ettei tule turhaa horjuntaa. Kepit on kotona ollessa eteisessä, mutta heti ulos lähdettäessä ne lähtevät mukaan tukemaan kävelyä, vaikka niitä ei varsinaisesti tarvitsisikaan.

Leikkausarvet alkaa olla aika siistit, niissä on enää pientä rupea jäljellä, joten ei tarvitse niin huolissaan pelätä enää polven räjähtämistä, vaikka toki kaikki on aina mahdollista tällä "Hannu Hanhella".

Muuta sen ihmeellisempää muutosta en nyt keksi ensimmäiseen viikkoon nähden tapahtuneen.

Sain ihanan viestin lohduttamaan toipilasaikaa :)

The walking deadin toka tuotantokausi tuli katsottua, samoin kuin sillasta ensimmäinen kausi hujauksessa, seuraavaksi pitäisi keksiä mitä seuraavaksi alkaisi seuraamaan. Mut noiden parissa on hyvin sujunut alkuaika nyt, plus tietenkin emmerdale johon oon jäänyt koukkuun :D

Lähipiiri on suurena apuna ja tukena kokoajan, sillä on niin suuri merkitys ettei sitä ees kykene sanoin sanomaan.

Ottaa aivoon!

Neiti päivänsäde täällä hei! Argh! Kaikki ottaa aivoon, makaaminen ottaa aivoon, istuminen ottaa aivoon, jumppaaminen ottaa aivoon, kävely ottaa aivoon, kepit ottaa aivoon, kotona törröttäminen ottaa aivoon, nukkuminen ottaa aivoon, hereillä olo ottaa aivoon.. Lista on loputon. Kaikki ottaa aivoon, seinät kaatuu päälle! Miksi? No siksi että on ihan sama mitä teen tai oon tekemättä niin polvi turpoaa rantapalloksi! No joo, okei, tavallaan vois sanoo et siinäs turpoaa, ihan sama, mutta kun se turpoaminen hidastaa edistymistä, se pieni edistyminen mikä siinä jo tapahtui jäi taas sen turvotuksen alle! 

 Fyssarikäynnin ja tohtorilla tyhjennyksen jälkeen polvi oli hetken ookoo. Perjantaina loppupäivän olin kokonaan rasittamatta koipea, makasin vaan jalat pystyssä nenä kii tietokoneella (tietokonekki ottaa aivoon!), niinkuin oli kehoitettu.

Lauantaina lähdin varovaisesti tekemään jumppaliikkeitä pelko perseessä että se polvi ottaa taas ja poksahtaa, no ei poksahtanut ja liikkeetkin sujui ihan todella hyvin nesteettömällä polvella, uskalsin jopa käydä morjestamassa joukkuekavereita yhteisessä illanvietossa. No olin siellä jopa abaut 2 tuntia istumassa sohvalla, jalka rahilla ja polvi turpos taas. Sain turvotusta vähän laskemaan ja jatkoin sunnuntaina varovaista jumppailua ja siltikin polvi pikkuhiljaa turposi taas, maanantaina samoiten, jolloin jätin koulupäivän välistä (mikä sekin ottaa aivoon) kun ajattelin että annan koiven nyt vielä varmuudeksi levätä (koulussa siis on nyt jakso jossa tehdään erilaisia kokeita ja tehtäviä pitkin rakennusta, niinpä paikallaan istumista ei ole paljonkaan) ja polvi turpos lisää silti vaikka lökösin kotona jalka koholla ja jäissä.

Eilinen oli totaali maailmanloppu! Pillitin kuin pieni lapsi koko päivän kun ottaa aivoon! Jumppaliikkeitä tehdessä vain itkin, en suinkaan kipua vaan sitä turhautumista kun olisi halua ja tahtoa kuntouttaa ja jumpata, mutta tietyt liikkeet ei yksinkertaisesti vaan onnistunu niinkuin pitäisi tuon turvotuksen takia. Fyssari sitä selitti että jo 20-30ml nestemäärä polvessa alkaa lamaannuttaa etureiden toimintaa niin että sitä on mahdotonta käyttää, joten ei ihme kun ei toimi. Ekalla kerralla mun polvesta poistettiin 70ml nestettä ja viimekerrasta en tiedä, mut vähintään saman verran ja jalka on taas saman kokoinen joten.. Turhauttavaa. Se kun lepuuttaa ei oo hyvä, se kun tekee, vaikka tekis vaan vähän niin ei oo hyvä! Mikään ei tunnu tällähetkellä olevan hyvä tolle polvelle. Pahinta tässä on se että päässä kolkuttaa tieto siitä että ensimmäiset kolme kuukautta eturistisiteen korjausleikkauksen jälkeen on ne tärkeimmät kuntoutuksessa.

Ohjeenahan on se että liikkumista pitää vähentää jos tulee voimakasta turvotusta tai kipua. No kipua ei edelleenkään ole, on vain ns. "puutumisen" tunne polvessa kun se on niin pinkeenä pallona. Ja jos liikuntaa vähennän tästä vielä, niin oon vuodepotilas, enkä voi edes poistua sängystä vessaan joten.. Ja toisaalta myös lääkäri sekä fyssari kertoivat että en tuota jalkaa saa normaalilla toiminnalla rikki, joten..

Tavallaan vaikka en ajatellut tän leikkauksen jälkeisen kuntoutuksen olevankaan mitenkään ruusuilla tanssimista, niin silti salaa toivoin sen tapahtuvan sujuvasti edistyen, nimenomaan edistyen, siitä jo ennen leikkausta postauksessa mainitsinkin.. Tosin edelleenkin muistutan itseäni siitä että varmasti tähän herkästi ärsyytyntyvään oloon vaikuttaa vielä se että vuosi sitten oli edellinen pitkä kontaktikielto/kuntoutusjakso päällä eikä sen ajan oikkuja ja veemäisyyksiä ole aika vielä ehtinyt kultaamaan.

Vaikka nyt tosiaan ottaa aivoon ihan tosissaan, niin pääsen tästä yli. Tänään en aio pillittää jumppaliikkeitä tehdessä, enkä muutenkaan. Teen sen mitä pystyn ja luotan siihen että se kaikki mitä teen (vaikken kykenekkään saamaan toivottua määrää liikkeistä irti) hyödyttää jalan kuntoutumista ja suunta on eteenpäin.

Yks suurimmista töistä taitaa nyt kuitenkin olla pään pitäminen kasassa, malttamaton ja itsekriittinen luonne ei nyt varsinaisesti helpota tilannetta kun kaikki pitäisi saada hetinyt täydellisesti sujumaan. Toisaalta, sain psyyken pysymään kasassa ja tsemppasin vuosi sittenkin, miksen muka kykenis siihen tälläkin kertaa?!

OHI ON!

JEEEEESSSSSSSS!!!! SE ON TEHTY! Kymmenen päivää isketty omaan mahaan piikki! Nyt on kyllä tunnustettava, että oon ylpeä itsestäni. Tiiän et tää on monien mielestä turha aihe ylpeillä, mutta mulle tää on suuri asia! 

Alkuun tuli itku, mutta loppuajasta pystyi jo melkein heti pistoksen jälkeen hymyilemään, niin sitä vaan kehittyy. Ja tässä se taas todistetaan että epämukavuusalueella kehittyy, koska alkuun aivan mahdottomalta tuntuva ajatus siitä että pistäisin itseäni muka kymmenen päivää putkeen on vaihtunut ajatukseen siitä että saatan ehkä jopa huomenna pistää vielä sen yhden ylimääräisen piikin itseeni, joka tuli sairaalasta mukaan! Hölmöä ehkä, mutta toikin on tietynlaista itsensä ylittämistä.

Vaikkakin pistäminen vähän ajan myötä helpottuikin, siitä ei missään vaiheessa tullut helppoa. Joka ilta pitkitin ja pitkitin pistämistä, kunnes oli pakko vaan tehdä se. Jääpalalla pistoskohtaa jäähdyttäen ja syvään hengittäen sain homman hoidettua nipin napin.

Se on tunnustettava että myötätunnot päivittäin itseensä insuliinia (tai mitä vaan lääkettä) piikittäviin nousi pilviin tämän kokemuksen myötä.

Minä, herkkusuu, jolla herkuttelu on karannut totaalisesti käsistä tein päätöksen että en ainakaan itse omalla syömiselläni hanki loppuiän pistoksia. Perinnöllisille tekijöille ei mahda mitään, mutta omaa syömistottumustani voin muuttaa. Ja muutan. Kyse ei ole mistään dietistä, vaan yksinkertaisesti omasta hyvinvoinnin huolehtimisesta. Aloitin jo :)

Eka fyssari

"Päivä 9" leikkauksesta ja vuorossa oli ensimmäinen tunnin mittainen fysioterapiakäynti Arilla koskiklinikan fysioterapeutilla. Ensimmäinen bussimatka leikkauksen jälkeen sujui hyvin, ei ollut mitään ongelmia, vaikka keppien kanssa köpöttelinkin. Menomatkalla bussissa oli myös toinen tyttö keppien kanssa ja siinä tuli hyvin myötätuntoiset katseet vaihdettua keskenään. Parilla minuutilla myöhästyin tapaamisesta fyssarin kanssa, koska lähdin liikenteeseen bussilla jolla juuri ja juuri ennättäisin paikalle ja olisin ollutkin juuri ajallaan, ellen olisi ensin klenkannut väärään paikkaan, mutta onneksi en sen enempää myöhästynyt kuitenkaan.

Fyssari jutteli ja kyseli polveen liittyviä juttuja, kertoi miten lihakset yms menee polven seudulla ja mitä pitää treenata ja vahvistaa nyt erityisti acl-korjauksen jälkeen. Katsottiin polven kulmat; polvi suoristuu täysin 0-kulmaan ja koukistuu 105-110 astetta. Tavoite olis tässä vaiheessa saada se 90 astetta pikkuhiljaa, joten tilanne on sen puolesta tosi hyvä. Kävely kuulemma sujuu niinkuin pitääkin ja polvi on luotettava, myös rappuja mennessä. Kaikkea "normaalia" saa jalan kanssa jo tehdä kivun sallimissa rajoissa, kävelyä sen verran mikä itsestä tuntuu hyvältä. Liukastelu ja kompastelu on erityisessä pannassa, eli sen takia keppejä pitää käyttää vielä 1-2 viikkoa, sisätiloissa saan kuitenkin jo kulkea ilman keppejä.Salitreeniä ja kuntopyöräilyä katsellaan seuraavalla tapaamisella. Vesijuoksuun pääsyä pitää odotella niin kauan että haavat on kunnola umpeutunut.

Jumpattiin jalkaa ja käytiin perusteellisesti läpi uudet jumppaliikkeet. Lisänä alun liikkeisiin tuli samoista liikkeistä vähän haastavampia versioita sekä venytykset. Pientä hankaluutta oli saada etureisi kunnolla työskentelemään, joka fyssarin mukaan johtui voimakkaasta turvotuksesta (ehdin jo ääneen surkutella jalkojeni surkeaa lihaskuntoa). Seuraavat pari viikkoa pitää keskittyä äärettömän huolellisiin ja "puhtaisiin" suorituksiin jumpatessa. Liikkeet vaikuttaa helpoilta, mutta niihin joutuu kyllä laittamaan ihan kaiken keskittymisen peliin että saa esim jalan nostot tehtyä oikein ilman jalan notkahdusta.

Kuntouttavaa jumppaa tehdään edelleen se 3-5 kertaa päivässä. Suuntaa antavana ohjeena on että 5-10 toistoa per kerta, mutta tavoite olisi saada lihan väsymään, joten toistomääriä voi itse omien tuntemuksien mukaan lisäillä.

Ohjeistuksena tuli vielä että varsinkin iltaisin kannattaa jalkaa pitää koholla ja kylmähoitoa edelleen turvotuksen laskemiseksi ja ehkäisemiseksi.

Fyssarikäynnillä myös tapahtui jotain mitä en olisi arvannut tapahtuvan ja mistä oon onnellinen että se tapahtui siellä eikä kotona, koska todennäköisesti olisin ollut aivan paniikissa tästä surkuhupaisasta tilanteesta! Siinä kun hampaat irvessä jännittelin etureittä, niin yksi tähystysreikä avautui niin että sieltä suihkusi verta! Kyllä, suihkusi pitkin "hoitopöytää", mun jalkoja ja KYLLÄ, myös fyssarin päälle verta! Tunsin oikeassa jalassani jotain märkää ja havahduin fyssarin sanoihin "Nyt ei kannata pelästyä, mutta tuolta polvesta tuli vähän verta..". Nostin pääni ja mietin mielessäni että mitenniin VÄHÄN verta! Mutta jätin kommentoimatta. Fyssari oli niin rauhallisena että sai munkin olon pysymään ihan rauhallisena, vaikka en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, päädyin nauramaan.

Näin jälkikäteen alkoi naurattamaan se kun fyssari sanoi rauhoitellakseen että noita juttuja tapahtuu aina sillointällöin ja kun kysyin myöhemmin häneltä et onko hänen aikanaan tapahtunut paljon, niin oli kuulemma eka kerta :D haha, no mutta hyvin pysyi fyssarin pokka eniveis, vaikka tulikin yllättävä tilanne! 

No, onneksi tää tapahtui vasta tunnin loppuolella kun oltiin jo kaikki liikkeet käyty läpi. Tehtiin sitten vähän iisimmin se loppuaika.

Fyssari ohjasi mut siitä suoraan koskiklinikalle vielä sairaanhoitajalle näyttämään polvea varmuudeksi.

 

Koskiklinikalla pääsinkin heti sairaanhoitajan vastaanotolle ja hän tutkaili polvea, puristeli sieltä vielä nestettä ulos, poisti tikit, pyysi kollegalta mielipidettä pitäisikö polvea vielä näyttää ortopedille ja he yhteistuumin päättivät vielä antaa päivystävän ortopedin tulla kurkkaamaan polvea, kun se sillätavalla oli porskahtanut auki.

Ortopedi ei vaikuttanut huolestuneelta polvesta, eikä epäillyt tulehdusta tms olevan. Veri-kudosneste sekoitusta tosiaan oli polvessa niin paljon että hän päätyi sen vielä tyhjentämään neulalla (hyyyyyyyyyyyyyyyi, ilman puudutusta, inhottava tunne, ei varsinaisesti sattunut, tuntui vaan ällöttävältä).

Eli nyt polvi on tyhjennetty ja tikit poistettu. Haavat pidetään suojattuna huomiseen asti ja siitä eteenpäin taas normaalia suihkuttelua päivittäin. Jos alkuviikosta vielä tihkuttelee verta, niin sit pitää mennä uudelleen näyttämään sairaanhoitajalle. Muussa tapauksessa vasta leikkauksen kontrolliin normaalisti 15.5 ortopedille ja 16.5 fysioterapeutille.

Että sellainen päivä tänään, tämä päivä pitää ottaa iisisti ja huomenna saan alkaa treenaamaan fyssarin ohjeiden mukaisesti.

Polvi nyt. Alemman laastarin kohdalta pursus veri ja ylemmästä se tyhjennettiin.

Oppia ikä kaikki

Oon viimepäivinä lukenut pari niin hyvää blogitekstiä, että on ihan pakko linkata ne tänne. Toinen linkeistä on sellainen mikä ihan jokaisen pitäisi lukea: yhdeksän asiaa jotka jokainen voi oppia urheilijalta.

Vaikka oma urheiluni on harrastusta, tuntui hyvältä lukea tuota tekstiä ja tajuta että noita asioita juurikin urheilu on mulle opettanut ja opettaa.

Pointit:

Urheilijat eivät jää rypemään epäonnistumisissa.  Niinpä! Se ei kanna yhtäkään henkilöä eteenpäin jos keskittyy vaan niihin epäonnistumisiin. Pitää osata löytää ne hyvät jutut myös niinä huonoina hetkinä, se jos jokin pitää mielenterveyden kasassa ja kantaa eteenpäin! Juurikin tässä munkin tilanteessa pitää muistaa löytää ne jutut mitä VOI tehdä niiden juttujen sijaan mitä ei voi.

Urheilijat ovat aidosti kiinnostuneita oppimaan uutta. NIINPÄ! Uuden oppiminen on kivaa ja motivoi eteenpäin!

Urheilijat priorisoivat. Jep!

Pitkäjänteisyys, vastuunkanto, elämän järjestely, tekevät mitä vaan! Urhelijat asettavat tavoitteen ja kysyvät tyhmiä kysymyksiä. Jep! Tulokset ei synny hetkessä, pitää tehdä pitkän linjan tavoitteita ja seurata niitä!

En edes yritä väittää että osaisin vielä noudattaa näitä kaikkia kohtia täydellisesti, mutta eteenpäin mennään kokoajan. Näiden opettelu on mielestäni hyvä tavoite ihan jokaiselle :)

Ja se toinen blogiteksti hauskuutti mua sen verran et halusin senkin tänne linkata: mitä nää bikinifitnessit ja crossfitit oikein on?