Viikko leikkauksesta

Nopeesti on aika menny, nyt jo kulunut viikko lekkauksesta! Ihan älyntöntä et tää aika on menny näin nopeeta, se kun odotteli leikkaukseen pääsyä tuntui menevän yllättävän nopeeta, mut tää on menny ihan silmän räpäyksessä siihen verrattuna. Lienenkö sit ollu niin lääkepöllyissä kokoajan et on sen takia tuntunut nopeelta aika :D Haha! Asiaan toki vaikuttaa kovasti sekin et on ollut kokoajan jotain pientä puuhaa. Anskun ja Emmin seuran lisäksi mun luona on käynyt muutamia läheisiä moikkaamassa ja hauskuuttamassa, the walking deadin kakkoskausi alkaa olla jo loppusuoralla ja tosiaan kauppareissuilla tms oon köpöttänyt mukana, joten ei oo ihan päässyt pelkäämäni mökkihöperyys iskemään.

Tänään ensimmäistä kertaa polvessa on ollut kipua muistuttavia tuntemuksia, ei vieläkään pahoja, mut kävellessä ilmenevää "ärsytystä". Polvi on myös turpeimmillaan tähän mennessä, eli mulla on ihkaoma vappupallo, varsinkin kun polven värityskin on saanut vivahteet tumman keltaisen eri sävyistä. Turvotuksesta ja "ärsytyksestä" johtuen oon suosiolla jättänyt jalan kuntouttavat jumpat vähemmälle tänään, vaikkain mulla on kotona oma pt Dharma, joka pomppaa aina mun mahan päälle kun alan jumppaa tekemään. Käppäillyt en oo muuta kuin koiran kans ihan lyhyet ulkoilut ja kauppareissun vappuruuhkassa. Edelleen lempiasento on jalka ylhäällä sohvan nurkassa jääpussin kera.

pt Dharma

Villit vapunvietot kera siman ja alkoholittoman ölpän :D

 

 Joten ei mikään ihan älyttömän villi vappu tälläkertaa tiedossa :D Siitäkin huolimatta, tai juurikin siitä syystä  

 

HAUSKAA VAPPUA!

Dänikin lähetti Jyväskylästä vapputerveisiä! <3

Päivät viis ja kuus

Viides päivä leikkauksesta eli eilinen alkoi tuntumaan jo enemmän normaalihkolta päivältä, kun jalkaa uskaltaa jo vähän käyttääkkin. Käytiin autoilemassa Tuijan ja Tonin (joiden häissä saan olla ensi kesänä kaasonakin, siitäkin varmasti tulee vielä juttua tänne) luona Kangasalla, eli noin puolisen tuntia per suunta sai istua autossa ja polvi suhtautui ihan hyvin ajeluun, samoin kuin sen jälkeen tehtävään kauppareissuunkin. Kieltämättä oli aikas huojentava fiilis heti reissaamisen jälkeen mennä makuulle ja nostaa jalka hetkeksi jääkääreessä koholle, pelkästään jo tuo makuulle pääsy oli ihanaa päässä pyörivän olon vuoksi jonka lääke (klexane tai vimovo) ilmeisesti aiheuttaa pitkään "puuhaamisen" jälkeen, mutta eiköhän se helpota jo heti perjantain jälkeen.

Myöskin pieni "rantalenkki" käpsyteltiin Anskun ja koirien kanssa illalla.

Eilen myös tuli otettua muutama kuva polvesta, tai lähinnä sen mustelmista, jotka ei hirmusen hyvin näissä kuvissa näy.

Polven turvotusta eilen.

minimaalinen mustelma polven takana.

Pikkusen mustelmaa näkyvillä

Tänään ei oo tullut jalan puolesta tehtyä mitään spesiaalia, kauppareissu ja pari pikkuista käpsyttelylenkkiä pihalla. Polvi on ollut edelleen kivuton, mutta sen verran turvonnut että kohoasento ja kylmä on edelleen ystäviä.

Kuntouttavia liikkeitä oon eilen ja tänään tehnyt sen 4(x10). Eilen otin vielä yötä vasten panadolin, mutta tänään jätän senkin pois. Vimovo menee vielä tulehduskipulääkkeenä 2krt pvä.

Päivä neljä

Neljäs päivä leikkauksesta on sujunut kivan rennosti, edelleenkin polvea kuullostellen. Aamulla jalka oli suhteellisen jäykkä, mutta lähti siitä leivontapuuhien ja talon ympäri käppäilyn myötä vetreytymään. Aamun panadolin jätin pois, eikä siltikään kipuja ole ilmaantunut. Hieno kevätkeli on kovasti huudellut ulos, niinpä teimme Anskun, Emmin ja koirien kanssa pienen "piknik-retken" läheiseen rantaan.

Kuntouttavia liikkeitä oon tehnyt saman kuin eilen, eli tähän mennessä 3 (x10) ja yksi setti on vielä illalla tehtävänä. Kylmää pidän jalassa edelleen parin-kolmen tunnin välein ja pääasiassa paikallaan ollessa jalka on kohoasennossa.

Se mikä on aiheuttanut kaikkein suurinta ongelmaa on ehdottimasti joka ilta pistettävä napapiikki! Tänään olisi viides vuorossa, joten puoliväli häämöttää. Ihan äkkiä ei tuu nyt mieleen mitään muuta yhtä epämiellyttävää juttua kuin se (ellei sitä leikkauspäivän jälkeistä helvettioloa lasketa).

Päivä kolme

Tää päivä on sujunut kaikenkaikkiaan oikein kivasti! Yö vähän jännitti, että hyppääkö Däni lattialta suoraan jalan päälle, mutta se saatiin estettyä ennakolta laittamalla pari tuolia sängyn eteen "jalkopäähän".  Tuli nukuttua hyvin, tietty aina herää kun tekisi mieli vaihtaa kylkeä, mutta uni tuli kyllä heräämisen jälkeen nopeasti.

Tääkin päivä on sujunut hyvinkin pitkälti sängyllä ja sohvalla hengaillessa jalka koholla ja passuuttaen Anskua. Ensimmäisen ulkolenkkeilynkin suoritin kun kävin naapuritalon Allua morjestamassa. Köpöttely kepeillä tuntuu jokseenkin turhalta koska jalallehan saa varata täydellä painolla, kepit tuovat turvaa ja "estävät" ns. äkkinäisiä liikkeitä ja horjahteluja, näin mulle asia selvitettiin sairaalassa, niinpä siitä syystä aattelin tunnollisesti keppejä nyt kiikuttaa mukana. Sisällä tosin toinen keppi on kokoajan eteisessä odottelemassa ulos menoa ja toinen keppi hengailee turvana kotona liikkuessa. Kävely sujuu mielestäni hyvin tilanteeseen nähden. Paineen tuntu tosin tuli jo heti tolla lyhyellä matkalla ja naapuritaloon päästessä olikin jo mukava nostaa jalka koholle jäihin kiedottuna.

Tähän vois melkein vaikka tottua ;)

 Myös toisen koirani sain tänään kotiin, mikä on tuonut vähän vipinää ja hitusen lisää varomista ettei koirien touhut aiheuta turhia äkkinäisiä liikkeitä.

Dharma antaa halihoitoa.

Polvi on edelleen täysin kivuton. Takareiteen tulee joissakkin liikkeissä (levossa jalkaa siirtäessä ja kävellessä otettaessa pidempi askel) pieni kipua muistuttava "kiristys", mutta sekin on suhteellisen lievä vielä. Kuntouttavia liikkeitä tehdessä jalassa alkaa tuntumaan painetta, mutta sekin häviää kylmähoidolla. Kuntouttavat oon tänään tehnyt kolmesti (x10) ja yhden setin aion vielä illalla tehdä.

Vivomoo on vielä otettava 2krt päivä ja tänään olen ottanut panadolin 3x lääkärin suosituksesta, huomenna ajattelin testata panadolin määrän vähentämistä.

Päivä kaksi

Toinen päivä leikkauksen jälkeen lähti paljon peremmin rullaamaan kuin ensimmäinen. Ensinnäkin yöllä olin unessa enemmän kuin hereillä! Wuhuu! Ja lisäksi nukuin vielä päikkärit. Ruoka on pysynyt sisällä, eikä oo ollut enää yhtään etova olo, vaikkakin vielä väsymys painaa eilisestä olosta ja leikkauksesta.

Päivä on kulunut vuoroin sängyssä ja sohvalla koipi koholla. The walking deadin toista tuotantokautta aloitin katsomaan, niin siinä riittää puuhaa muutamaksi päiväksi :)

Jalka on edelleen täysin kivuton, vähän enemmän kuin eilen oon täällä sisätiloissa köpötellyt, eikä sekään tunnu pahalta, tuntemuksia tulee vain takareiteen. Polven koukistaminenkin kiristää takareidessä ennen kuin alkaa polvessa tuntumaan ja reiden aktivointiliikkeet sujuu suhteellisen hyvin. Kuntouttavat liikkeet oon tehnyt tänään kolmesti (x7).

Kuten allaolevista kuvista näkyy, sain tänään kotiin myös Dänin joka leluistaan teki heti mulle pienen esteradan :D

Kulma 

Jalka menee lähes suoraksi 

Päivä yksi.

Ensimmäinen päivä leikkauksen jälkeen. Joo, mistäs aloittaisin. Aloitetaan yöstä. Yö meni suht hereillä. Jostain syystä en oikein saanut nukuttua, välillä torkahtelin mutta pitkiä aikoja tuli vietettyä hereillä, vaikkei minkäänlaista kipua ollutkaan. otin yöllä oxycontin kipulääkkeen sairaalan kehoituksesta. Hieman olo oli yöllä hutera, mutta ei mitenkään pahasti. Aamu lähti aika tokkuraisesti käyntiin, käväisin vessassa ja hain jäitä, tämä reissu tuntui päässä sen verran huteralta että palasin pikaisesti vaakatasoon sänkyyn samalla napaten pari lihapullaa jääkaapista matkaan. Nälkää ei edelleenkään ollut mutta koin fiksuksi yrittää jotain syödä.

Siinä makoillessa olokin tasottui ja joukkuekaverinkin kanssa ehdin juuri viestitellä ja raportoida että vointi on ihan hyvä, ettei mitään mainittavaa. Ei olisi parantunut sanoa mitään sellaista koska aamupäivästä se todellisuus sitten iski vasten kasvoja! Päässä alkoi pyöriä vaikka makoilin ja lihapullat jotka olin just napostellut tulivat hurjaa vauhtia ulos samaa reittiä mitä olivat sinne menneetkin! Olin juuri hetki sit ottanut aamun buranan sekin sieltä varmasti huuhtoutui ulos. Huonoa oloa senkun jatkui, en päässyt sängystä mihinkään liikkumaan, enkä saanut mitään juomaa/ruokaa pysymään sisällä. Hetken kun  olin ollut oksentamatta päädyin ottamaan panacodin, koska polvi hitusen ilmoitteli itsestään. Huono idea. Pahaolo senkun yltyi!

aamun paras kaveri

Siinä vaiheessa kun (sen oksennetun) panacodin ja oxycontinin vaikutus alkoi hälvetä alkoi pikkuhiljaa olokin kohentua ja uskaltauduin syömään omenaa ja ottamaan buranan. Soitin myös koskisairaalaan ja tehtiin anestesialääkärin kanssa mulle uusi lääkintäsuunnitelma. Nyt on vähän vatsaystävällisempää paramaxia ja vimovoo lääkkeinä. Tujummat rohdot otan käyttöön vain jos jalkaan tulee näistä huolimatta särkyä.

Ja tämän tarinan ei ole tarkoitus ketään leikkaukseen menevää pelotella. Mulla on itsellä ihan todella herkkä vatsa ja reagoin todella herkästi jos joudun lääkkeitä syömään jo pienemmistäkin määristä, joten tämä reaktio ei sinäänsä ollut yllätäävää panacodeista ja oxycontinista.

Emmi toi tänään mulle apteekista lääkkeet. Vimovo tulehduskipulääkkeeksi ja paramax kipulääkkeeksi. Lisäksi tuli kymmeneksi päiväksi klexane napapiikki ennaltaehkäisemään laskimoveritulppia.  Eilen illalla pistin napapiikin itselleni ja voin kertoa että se ei kyllä kovinkaan miellyttävää ole itseä pistää, tänään Emmi laittoi sen mulle ja meni huomattavasti mukavemmin.

Sain myös ottaa kääreet pois jalasta ja käydä suihkussa! Yllätyspaketti näytti oikeinkin siistiltä, eikä juurikaan ollut verenvuotoa. Alla vielä kuvamateriaalia jalasta ennen suihkua.

siistit kääreet :)

ja polven hymiö

pikkuriikkinen reikä reidessä

Fyssarin ohjeistamat kuntoutusliikkeet olen tänään tehnyt kahdesti, tosin sen ensimmäisen jouduin tekemään sängyssä koska ei yksinkertaisesti kyennyt nousemaan sieltä pois, mutta nyt iltasella ennen suihkua pystyin jumppailemaan lattialla. Huomenna toivottavasti jo paremmalla ololla koko päivä.

Kävellessä jalkaan saa varata täydellä painolla, eikä tässäkään tunnu kipua. Se pieni määrä mitä tänä iltana olen täällä yksiössäni köpötellyt on sujunut hyvin ja kivuttomasti. Takareidessä tuntuu pientä "vetoa", mutta polvessa itsessään ei ole vielä mitään tuntemuksia.

Leikkaus

Tänään se sitten tehtiin! Leikkaus!

Aamu alkoi mukavasti 04:30 herätyksellä. Puuh! Menin klo 01:00 eilen nukkumaan, jotta nukkuisin tänään edes siihen kasiin, niin tietysti heräsin tohon aikaan! No okei, oli jokseenkin huvittavaa herätä just 04:30, koska sairaalaan kutsuaika oli 10:30 ja kuusi tuntia ennen leikkausta piti olla syömättä. Hahaa, forwardin sisäinen kello siis herätti vielä viimeiselle huikopalalle! :D Siitä vielä jonkun aikaa makoilin ja torkuin sängyssä, kunnes nousin suihkun kautta valmistautumaan leikkauspäivään. Selailin vielä läpi leikkaukseen liittyviä papereita ja alkoi taas ääneen naurattamaan toimenpiteen suorittaja: tri Malmi. Sairaalalla siis käynyt pieni moka, oma sukunimeni on Malmi ja leikkaava kirurgi Härkönen. Ja voin jo paljastaa, ei en joutunut tekemään itse leikkausta opetusvideon avulla, vaikka kaveri sitä mulle epäilikin :)

 

Otin vielä kuvan koivesta juuri ennen leikkaukseen lähtöä, pientä turvotusta edelleen havaittavissa, joka hitusen saattoi lisääntyä siitä kun eilen vähän venäytin jalkaani pyöräilemään lähtiessä, toki itse pyöräilykin saattoi hitusen sitä nestettä kerätä. Jokatapauksessa turvotus on vähentynyt alkutilanteeseen nähden huomattavasti.

Koskisairaalaan saavuin klo 10.25, ystäväni Eve halusi tulla henkiseksi tueksi mua saattamaan sinne, oli kiva saada muuta ajateltavaa kuin se jännitys pahaolopelosta. "Oma" sairaanhoitaja tuli sairaalan puolen ovelta ottamaan vastaan ja ensimmäisenä täytettiin yhdessä pakolliset kaavakkeet, kun ne oli täytetty oli sairaalavaatteiden vaihdon aika.

tyylilyyli

Vaatteiden vaihdon jälkeen saattajan piti lähteä pois ja siitä mun matka jatkui suoraan "heräämöön" tiputukseen. Kanyylin kautta tiputeltiin "ennakoivat" antibiotit, siihen meni joku n. 20min ja sen jälkeen mut jo kuskattiinkin leikkaussaliin.

Leikkaussalissa kaksi mukavaa hoitsua alkoi heti valmistella mua tulevaan koitokseen niin henkisesti kuin fyysisesti. Fyysisesti siten että iskettiin jos jonkinlaista seurantalaitetta kehoon; sydänlätkät, verenpainemittari ja vielä sormeen pulssia mittaava pyykkipoikaa muistuttava esine. Hetken päästä paikalle saapui jo leppoisa anestesialääkäri joka kyseli muutamia kysymyksiä suvun ja mun sairauksista samalla miettien mulle jatkolääkitystä operaation jälkeen. Kun kysymykset ja ohjeet oli esitetty sain suonensisäisesti rentouttavan lääkkeen ja sen humistessa päähän huomasinkin jo olevani kylkiasennossa ja puudutus oli laitettu! Eikä tuntunut missään! Siitä mut käännettiin takaisin selälleen ja jalka aseteltiin leikkausta varten.

Leikkaava lääkäri Härkönen saapui paikalle kollegansa kanssa ja tunnelma oli edelleen mukavan rento. Luulen et se olsi ollut rento ilmankin rentouttavaa lääkistystäkin. Ennen kuin ehdin edes tajuta niin itse leikkaus olikin jo käynnissä! Etukäteen olin päättänyt että en missään nimessä aio seurata toimenpidettä kuvaruudun kautta, mutta kuitenkin päätin jäädä sitä seurailemaan kun olo oli niin hyvä! No, faktahan on se etten siitä kuvaruudun toiminnasta mitään älyttömyyksiä ymmärtänyt, mutta muutaman valistavan lauseen siihen liittyen sain henkilökunnalta niin vähän pysyin kartalla mitä siellä tapahtuu. Leikkauksen aikana vähän sain ainetta joka kohotti pulssia sen laskettua alas, mutta se olikin ainut lääkitys leikkauksen aikana. Ja pulssin laskeminen on kuulemma hyvin yleinen "vaiva" selkäydinpuudutuksen yhteydessä.

Nopeasti leikkaus oli jo ohi, kello oli 12.25 kun sitä seuraavan kerran vilkaisin ja siinä vaiheessa mun jalka oli jo kääreessä ja mua alettiin kuskaamaan kohti heräämöä.

Heräämössä voinnin seuraamista jatkettiin seuraamalla pulssia, verenpainetta sekä sydäntä edelleen. Lähes heti sain mehua ja kipulääkkeitä vaikka luonnollisesti vielä ei minkäänlaisia tuntemuksia jalassa ollutkaan puudutuksen takia. Ennakoivat särkylääkkeet siis. Buranaa ja Panadolia.

Vointia käytiin kysymässä tiheään tahtiin ja tarkkailemassa joko puudutus olisi lähtenyt sen verran että pääsisin nauttimaan päivän ensimmäisen aterian..

Ja kahden aikoihin sain sen verran jalkoja nosteltua että oli ruokailun aika! Konjakki oli tietenkin otettava vaikka se aivan järkyttävän makuista onkin! Minä, joka rakastan ruokaa ja ennenkaikkea syömistä söin ehkä hitainten ikinä tänään! Lääkkeet ehkäpä aiheutti sen ettei ollut kiljuva nälkä ja se pahanolonpelko edelleen ehkä hillitsi hotkimista. Mutta edelleen ruokailun jälkeenkin pahaolo pysyi poissa, eikä kipujakaan tullut.

Hoitajat kävivät edelleen kyselemässä vointia ja kiputilannetta asteikolla 0-10 ja edelleen se oli 0. Vaikka kipuja ei edelleenkään ilmaantunut sain kolmen aikaan vielä yhden kipulääkkeen, tälläkertaa oxycontinin.

Fysioterapeutti kävi mua morjestamassa ja kertomassa vielä leikkauksesta ja nyt seuraavan viikon kuntoutuohjeita, sekä yleistä tietoa jatkosta. Ekan viikon jumppa on lähinnä jalan aktivointia ja kävelyn harjoittelua. Keppejä pitää kävelyssä käyttää varmistamassa, mutta jalalle saa varata täydellä painolla tai niin paljon kuin se kivutta kestää. Varattiin nyt myös viikon päähän perjantaille fysioterapiakäynti ja sieltä saan taas lisää jumppaohjeita kun näkee miten tän ekan viikon aikana edistyy.

 Puudutuksen vaikutus hälveni pikkuhiljaa ja  neljän aikaan pääsin testailemaan kävelyä. Kävelin vessaan, koska hoitaja halusi varmistaa että puudutuksen jälkeen myös pissaaminen onnistuu ja se ei tuottanut ongelmia, mutta takaisin omalle loossille kävely aiheutti. Menomatka vessaan meni tosi hyvin, mutta kun nousin pöntöltä niin alkoi silmät sumentua ja pahaolo puskea päälle niin että piti istahtaa heti vessan ulkopuolelle tuolille. Siitä hoitajat sitten mut kuskaskin sängyllä omaan loossiin lepäilemään ja puoli viiden aikaan pääsin kokelemaan "lenkkeilyä" uudelleen ja tälläkertaa se sujui ongelmitta, niinpä sain luvan kotiinlähtöön. Ystäväni Emmi joka toimii myös "kotihoitajani" saapuikin juuri sopivasti paikalle ja pääsin jo ennen viittä ulos sairaalasta mukanani lääkkeet täksi ja huomiseksi päiväksi.

Automatka meni hienosti, olihan matkaa kuitenkin huima 2km ja Emmi ajoi niin sairaalassa kuin kotona ihan oven eteen :)

Aika kotiutumisen jälkeen on mennyt mukavasti Emmin kanssa hengaillessa, rohvalla röhnöttäen jalka koholla. Pienen pientä orastavaa särkyä alkoi jalassa tuntua, mutta nappasin kuuden aikoihin buranan ja panacodin niin johan lähti nekin tuntemukset. Kaikenkaikkiaan päivä on mennyt mukavasti, kivuttomasti ja lähes ilman pahaaoloa. :)

Huomenna!

Huomenna se suuri päivä on. Itse leikkaus! Fiilikset on vähän sekavat. Välillä on vähän päässyt jännitys valtaamaan mieltä mikä aiheuttaa sen että alahuuli alkaa väpättää vähän turhankin herkästi, mutta pääasiassa oon pystynyt keksimään niin paljon kaikkee hommaa tässä että ei oo tavallaan kunnolla edes ehtinyt jännittämään. Ainut mikä nyt oikeastaan itse leikkaukseen liittyen jännittää on se että kuinkahan paha olo mulle tulee niistä kaikista lääkkeistä. Pitää muistaa mainita vielä hoitajille että panacodi on aiemmin ainakin aiheuttanut voimakasta pahoinvointia.

Leikkauksesta toipuminen ja kuntoutuminen sensijaan jännittää KYLLÄ! Mutta sitä nyt ei ehkä kannattaisi vielä jännitellä, päivä kerrallaan.

Tää päivä on mennyt siivoilun, kauppareissun, kahvittelun ja reenien merkeissä. Todella nopeasti siis. Tuntui hassulta fiilikseltä mennä vielä viimeisiin reeneihin ennen leikkausta, kun tiedostaa sen että tämän jälkeen pitkään aikaan en pääse itse sinne mukaan kirmaamaan. Tänään sentään vielä pystyin osallistumaan syöttelyihin ja potkuihin. Kentän laidalla seurailin kun tytöt hassutteli norsupalloa pelaamalla. Eilen oli Tampereen 7's rugby turnaus pyynikillä, niinpä tämän päivän reenit oli mukavaa palauttelua.

Nyt vaan ruokaa naamariin, kun aamulla enää ei voi syödä!

Kevätkiima!

Joo, nyt se on päällä! Kiima! Naisiin pitäis päästä! Enkä puhu nyt itsestäni, vaan yhdestä pienestä "Mustasta Barbaarista", nimittäin 1-vuotiaasta manchesterin terrieri urhosta Dänistä! Aivan uskomatonta miten tää kevät ja varsinkin narttukoirat voivat sekoittaa pienen uroskoiran pään! Tyyppi on aivan sekaisin! Saattaa yhtäkkiä vaan saada sisälläkin jonkun vainun ja alkaa haistelemaan ilmaa ympäri kämppää, hypää sängyllekkin jotta pääsee korkeammalle nuuskimaan. Ja seuraavana alkaa piipittäminen, jatkuva hermoja raastava piipittäminen, ravataan parvekkeen ovella ja ulko-ovella ja vingutaan kun niin paljon tekis mieli päästä naisiin. Ja sama meininki ulkona, aivan kokoajan pitää olla aivan tärrellään haistelemassa vainuja varmana että JUURI SIITÄ on just joku Dänistä kiinnostunut narttu menny. Voi, välillä en tiedä pitäiskö itkee vai nauraa ton koiran touhuille.

Aluksi en edes tajunnut että nyt on taas tää vaihe käynnissä, luulin että tyyppi on vaan turhautunut, kun tuossa iässä ja muutenkin terrierinä kaipaa kovasti virikkeitä ja mietin että oonkohan nyt kaiken puuhan keskellä muka jättänyt koiraa vähemmälle huomiolle, mietin että onko lenkkeilyn, vainuleikkien ja muiden koirien tapaamisen määrä muka vähentynyt mutta ei, ei se ainakaan vähentymään ole päässyt, varsinkin kun nyt "osasaikulla" ehdin olemaan vielä enemmän kotona ja puuhastelemaan Dänin kanssa.

Tää on nyt toinen kerta jo tänä keväänä kun Däni "reagoi" narttujen juoksuajasta. Tai no, täähän ensimmäinen kevät kun Däni ylipäätään tajuaa mitään tuollaisista, koska vuosi sitten maaliskuussa vasta syntyi.

Vielä ei ole tullut samoja päähänpälkähdyksiä kuin viime kerralla eli ulvomista yömyöhään, maan raapimista siinä toivossa koirapuistossa että pääsee karkaamaan ohikulkevan nartun perään ja kun tämä ei onnistu, niin alkaa haukunnan ja ulvonnan sekainen parku! Muutenkin ärhäkkäluontoinen manssi on näin kevään kynnyksellä osoittautunut vieläkin ärhäkämmäksi, jokaiselle vastaantulevalle urokselle (varmaan naaraillekkin) pitäis päästä näyttämään närhen munat.

Jokseenkin  tämä Dänin käytös hämmentää ja huvittaa, en ole aiemmin omistanut uroskoiraa ja 4-vuotias chihuahua Dharma ei ole narttukoirana luonnollisestikkaan tuonut kevään kynnyksellä esille ihan samankaltaisia piirteitä, Dharma "tyytyi" vaan valeraskauksiin ennen kuin se steriloitiin.

 

Netistä luonnollisestikkin löytyy paljon keskustelua kyseisestä aiheesta ja siitä että kannattaako uroskoira kastroida vai ei. Jotkut on ihan sitä mieltä että se on täydellinen "koiran oikeuksien" riisto jos siltä napsasee pallit pois, mitä ei voi millään tavalla hyväksyä ja sit taas toiset on vaan sitä mieltä että se helpottaa huomattavasti koiran elämää, kun ei tarvitse "seota" joka kevät ja syksy. Itsekkin kallistun tuon jälkimmäisen mielipiteen puolelle varsinkin nyt kun oon nähnyt mitä tää kevät tekee tuolle nuorelle urokselle, en jaksa uskoa että se itse mitenkään nauttii tilanteesta, kun on ihan turhautuneena kokoajan kun ei pääse naisiin.

Tällä ilmeellä mua taas tuijotetaan, kun en suostu koko päivää päivystämään herran kanssa ulkona josko vaikka näkyisi misukoita! :D  Voihan kevät!

Biisilöytö!

Oii, oon löytänyt uuden lempibiisin kotiteollisuudelta. Tätä ennen se oli aika vahvasti satu peikoista, mut kyllä tää hyvien puolella meni heittämällä ohi!

Viikko leikkaukseen!

Noniin, nyt on kepitkin odottelemassa jo ensi viikon keskiviikkoa! Vielä kun muistaisi ottaa ne mukaan sairaalaan. Kolme kuukautta kestää laina-aika, toivottavasti pääsen palauttamaan ne jo paljon ennen sitä! 

 

Siinä ne nyt odottelevat. Vähän oon pettynyt etten päässyt valitsemaan itse keppien väriä, mut onneks musta on aina tyylikästä ;) 

Ja siitä sitten pääsee oikein ohjeiden mukaan treenaamaan jo vaikka etukäteen köpöttelyä.

Hei oikeesti, tasan viikko leikkaukseen! On tää aika sittenkin mennyt suht nopeasti! On riittänyt hyvin puuhaa kokoajan. Oon järjestellyt kaikkee tosiaan valmiiksi leikkausta ja sen jälkeen oloa ajatellen. Lisäksi ensi maanantaina on meidän joukkueen järjestämä 7's Rugby turnaus Tampereella ja oon vastuussa kahvion pyörittämisestä tapahtumassa, joten sen parissa on riittänyt puuhaa. Ja vielä mulla on kunnia olla kaksissa häissä ensi kesänä kaasona, joten aika ei tule varmastikaan leikkauksen jälkeenkään käymään pitkäksi kun saa näitä järjestellä. 

Oon onnekas kun ystäväni Emmi (joka myöskin on sairaanhoitaja) asuu kanssani samassa talossa ja on lupautunut hakemaan mut leikkauksesta ja myöskin olemaan avuksi sen jälkeen. :) Lisäksi myös joukkuekaverit ovat vitsailleet "hoitovuorojen" järjestämisestä ja tyttöystävä tietysti on hoitamassa vapaapäivät, joten yksinäistä tuskin tulee leikkauksen jälkeen olemaan. :) 

Stressaavinta oli ilmoittaa tulevalle työpaikalle etten pääsekkään aloittamaan siellä hommia heti kesäkuun alussa, vaan vasta sitten kun kuntoudun niin että tohtori antaa luvan. 

Keho ilmaisi eilen mielipiteensä tästä "elämänmuutoksesta" aiheutuneesta pähkäilystä puhkaisemalla migreenikohtauksen päälle, joka pakotti koko illaksi vällyjen väliin sohvalle. Mut tänään mennään taas ja vähän rennommin mielin! 

Jalasta sen verran että se toimii kokoajan paremmin ja paremmin, vasta nyt alkaa tulla ajoittain pientä jatkuvampaa särkyä, mutta niin pientä että sen voisi melkein jättää mainitsemattakin. Tänään aamulla tosin astuin Dänin lelun päälle vahingossa niin että jalka nytkähti vähän ulospäin ja sen jälkeen on kävelykin aristanut hitusen, mutta onneksi vain hitusen. Yllättän pienikipuinen jalka on edelleen. Pyöräilyssä jalka tuntuu aivan samalta kuin tervekkin jalka, samoin kuin soutulaitteella soutaessa, kyykkyjäkin uskaltauduin pienellä painolla tekemään.

perus maanantai.

Esitietoja leikkaukseen.

Päivää vaille kolme viikkoo polviturmasta ja polvi toimii lähes normaalisti "arkikäytössä". Kävely sujuu oikein mainiosti, ainoastaan liikaa ojennusta pitää varoa, koska siinä tapauksessa tuntuu inhottavalta jalassa. Jalka siis suoristuu täysin suoraksi, "koukkukulma" ei ole ihan sama kuin terveessä jalassa, mutta lähes sama. Ikäviä tuntemuksia tulee edelleen äkkinäisistä liikkeistä, varsinkin jos ne on sivuttaissuunnassa, mutta hämmästyttävän nopeasti jalasta on tullut toimintakykyinen. Sen missä muistaa jalan olevan toipilas on kuntosali ja pidemmät kävelyt, sekä juurikin ne äkkinäiset liikkeet. Varsinkin salilla tulee välillä oltua niin ajatuksissaan kun tekee reeniä, että havahtuu siihen ettei polvi olekkaan ihan kunnossa, esimerkiksi ihan kahvakuulalla etuheilautusta tehdessä, siitä polvi ei tykkää yhtään. Juoksemista en ole uskaltanut yrittää vielä, enkä koe edes välttämättömäksi yrittää ennen leikkausta.

Siispä puoltoista viikkoa aikaa leikkaukseen. Onhan tää aika vähän jo kulunut eteenpäin, vaikka jotenkin tuntuu niin pitkältä ajalta edelleen odottaa. Oon muutenkin ehkäpä yks malttamattomimmista ihmisistä mitä vaan voi olla ja odottaminen on yks mikä tuottaa mulle todellista turhautumista. Onneksi tää odottamisen taito on edes hitusen iän myötä kehittynyt, siltikin haluaisin NYTHETI päästä jo kuntouttamaan tota polvea ja saada sen kuntoon.

 Posti toi kotiin vielä kutsun ja esitietolomakkeen täytettäväksi. Ihan vakuuttunut en ole kumpi jännittää mua enemmän; se selkäpuudutus vaiko se että miten hemmetissä kestän syömättä KOKO aamun!

Esitietolomake on nyt täytetty ja lähetetty, tosin tein sen sähköisenä kun sekin oli mahdollista. Vähän taidan olla nössö, kun laitoin "Muuta huomioitavaa/ toiveita sairaalaa kohtaan" vielä maininnan että se selkäpuuduttaminen jännittää. No tuskin siitä maininnasta ainakaan haittaa on, koska moinen jännittää kyllä ihan huolella! Mua ei oo siis ikinä aiemmin leikattu, ellei suukirurgista viisaudenhampaan poistoa lasketa.

 Kepit pitää vielä ennen leikkausta käydä hakemassa Kaupungin "apuvälinelainaamosta", tai no saisi ne 35€ ostaa koskisairaalastakin, mutten koe tarvitsevani ihka omia keppejä, tai ainakin toivon ettei kepeille enää jatkossa tule käyttöä. Nyt taitaa olla kaikki "esivalmistelut" ennen leikkausta reilassa.

What it is like being injured

WHAT IT IS LIKE BEING INJURED

fuckyeahwomensrugby, niin mainio sivusto!

Fiilisten vuoristorataa..

Noniin, sain perjantaina odottamani puhelun koskisairaalasta. Ensimmäinen vapaa aika leikkaavalle tohtorille on 23.04.2014. Pääsiäinen ja tohtorin talviloma vähän sekoittaa leikkausaikatauluja. Ensimmäinen fiilis oli harmitus siitä että leikkaus menee noin "pitkälle" ja sitä kautta myös kuntouttamisen aloitus vaan pitkittyy. Mutta sitten kun järjellä miettii niin toihan on tasan kuukauden päässä tapaturmasta, joten tosi hyvin, koska ortopedin tavoite oli että 3-6 viikon päästä leikataan. (Olis tuntunut tuskaselta odottaa se 6viikkoo!) Ehdinpähän tässä nyt enemmän kuntouttaa ja vahvistaa polvea leikkausta varten, josko siitä vaikka olisi hyötyä sitten leikkauksen jälkeen niinkuin on sanottu.

Fiilikset heittelee hurjasti laidasta laitaan! Tää polven hajoominen kun nyt muutti totaalisesti kaikki lähitulevaisuuden suunnitelmat. Olin siis justiinsa aloittamassa työharjoittelun jossa piti tehdä kaksi viimeistä näyttöä valmiiksi ja valmistua keväällä. Mulle oli myös valmiiksi puhuttuna työpaikka jossa piti aloittaa heti kesäkuun alusta ja jäädä sinne hommiin. No luonnollisestikkaan en nyt harjoittelua päässyt tekemään koska työ on niin fyysistä (ilmastointi asennusta/puhdistusta/huoltoa/säätöä ja peltiseppähommia) että ortopedin mukaan se on tällä polvella liian riskialtista. Joten papereitakaan ei nyt keväällä tule, eikä myöskään töitä pysty aloittamaan ennen kuin polvi on kunnossa, joten opiskelijapudjektilla eläminen jatkuu.  Ja sitten rugby.  Koko loppukausi menee kuntoutuksen parissa. Näiden kaikkien asioiden yhteissumma harmittaa aivan hulluna! Myöskään ortopedin puheet siitä miten mun kannattaa miettiä vähemmän fyysistä työtä, koska tää polvi ei tule kestämään tuota hommaa yli 50-vuotiaaksi, samoin kuin se kehotti miettimään haluanko ottaa vielä riskin ja jatkaa rugbyn pelaamista pyörii mielessä.

Ensimmäinen ajatus oli heti turman jälkeen että todellakin kuntoutan tän polven vaan nyt äkkiä kuntoon ja lähden tyttöjen kanssa vielä viimeistään finaaliin pelaamaan, mutta nyt kun on hetken miettinyt ja saanut lisää infoa siitä minkälainen toipuimisoperaatio tässä on edessä niin faktahan on se että tällä polvella ei tällä kaudella pelata pelin peliä, hyvin todennäköistä on myös se että tänä vuonna ei edes vielä reenata mitään rugbyn omaista kertaakaan. Näin kun on vuoden sisällä kaksi puolen vuoden kuntoutusjaksoa käynnissä tuntuu ajoittain vähän turhankin ylitsepääsemättömältä. Hitusen reilu vuosi sitten mun kädestä tosiaan poistettiin kipsi murtuneen veneluun vuoksi, joka vaati sen puolisen vuotta kuntoutusta ja kontaktilomaa, jotka myöskin häiritsivät työn ja harrastuksen jatkamista. Muistan tottakai myös sen fiiliksen miten mahtavaa oli päästä ensimmäistä kertaa kunnolla reenaamaan silloisen turman jälkeen ja en ikinä myöskään unohda sitä miten pelasin ensimmäisen pelini ekaa kertaa sen jälkeen, joka muuten oli paras peli henkilökohtaisesti siihen mennessä! Mutta siltikin, nyt on tosi ristiriitaiset tunteet, koska on myös vähänkin liiankin tuoreessa muistissa myöskin se miten raskasta se kuntoutusjakso välillä on ja miten hurjan pitkältä ajalta se aika tuntuu eteenpäin, varsinkin kun siitä kuntoutumisesta ei pysty kummankaan (acl / veneluu) kohdalla antamaan mitään tarkkaa "paranemis"ajankohtaa, vaan kumpikin jokaisella paranee niin yksilöllisesti.

Yhden päätöksen kuitenkin tein, joka on se että en tee rugbyn pelamisen suhteen vielä koko tänä

vuonna päätöstä suuntaan tai toiseen, katsotaan sitä sitten ensi vuonna. Rugby on jokatapauksessa jo elämäntapa, se ei koskaan katoa mun elämästäni mihinkään, eikä varsinkaan oma ihana maailman paras joukkue! Ja fakta on myös se että tapaturmia sattuu eniveis, vaikkei pelaisikaan kontaktilajia. Mutta "eläkkeelle" jääminenkään ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto, vaikka hyvin pieni vaihtoehto onkin. Aika kertoo enemmän mihin suuntaan fiilikset menee, kuntoutumisen eteneminen ratkaisee paljon.

Jokatapauksessa polven kuntoon saaminen ja urheilemaan ja työelämään pääsy ovat nyt ne päätavoitteet ja niiden eteen tulen tekemään nyt kaiken mahdollisen työn!

Myöskin pitää muistaa se että paljon ikäviä asioita sattuu elämässä, tämä että loukkaantuu tehdessään jotain sellaista jota rakastaa ja josta saa iloa elämään ei todellakaan ole se pahin mahdollinen asia. Pitää muistaa olla kiitollinen ja onnellinen siitä onnesta ja terveydestä mitä on. -Aina terveenäkin, jokaisen!

Vielä itse polvesta. Tuntuu hämmentävältä miten nopeasti se on nyt turman jälkeen lähtenyt kuntoutumaan, miettii että polviturmasta ei ole kuitenkaan vasta kuin reilu pari viikkoa aikaa. Oon nyt luvan saatuani tehnyt polven kuntouttavaa jumppaa, pyöräillyt, käynyt salilla ja kävellyt. Tänäänkin kävelin olosuhteisiin nähden reippaasti tunnin verran, vasta loppumatkalla alkoi tuntua painetta polvessa, mutta siltikään polvi ei edes kovinkaan paljoa enää turvonnut. Nyt kun turvotus laskee polvesta, niin samaan aikaan siihen ilmestyy myöskin jännää pistoa. Tietyt liikkeet aristaa edelleenkin, mutta eteenpäin liikkuminen on melkeinpä jopa jo normaalia. Pitää toivoa et leikkauksen jälkeenkin toipuminenkin sujuu yhtä "kivasti". Ajatukset heittelee leikkauksenkin suhteen kovasti koska tää kuntoutiminen tuntuu nyt niin nopealta et on tullut sellainen fiilis että mitäs jos se polvi siitä paraneekin itsestään. Noh, jos haluan fyysistä työtä ja/tai kontaktilajia jatkaa, niin siinä tapauksessa se polvi on ortopedin mukaan pakko leikata. Näillä mennään siis..

Innokas lenkkiseura myötäintoilee kun pääsen vielä käppäilee!

Saleilua kohti leikkausta..

Jepajeeee! Tänään tuli vakuutusyhtiöltä puhelu että maksusitoomus on hyväksytty! Toivon et huomenna jo soitettais koskisairaalasta leikkausaikaa.

Kohti seinän tekstiä!

Tänään olin myös polviturman jälkeen ekaa kertaa salilla. Kynnys tuntui suhteellisen korkealta lähteä sinne, vaikka ortopediltä tulikin siihen lupa, mut jotenkin oli sellainen fiilis etten kuitenkaan sais mitään aikaseks, mikä on ihan idiootti fiilis koska voihan siellä salilla nyt tehdä vaikka ja mitä muutakin kuin jalkoja! Ja kannatti mennä, koska sain kuitenkin hyvän treenin irti, vaikka tosiaan se jalkojen teko jäikin pohkeisiin ja muutamaan kevyeen "kyykkyyn" ilman painoja. Testasin tällä kertaa jopa ekaa kertaa ikinä Poltteen kuntopyörää. Ikinä en oo yhtään tykänny pyöräilystä, mut nyt toivon että se alkaisi pian leikkauksen jälkeen sujumaan ja luulen et siinä vaiheessa siitä on vaan pakko oppia tykkäämään. Tosiaan yläkroppaan ja keskivartaloon keskitty tällä kertaa reeni.

Tuli myös sellainen pieni kauhunsekainen fiilis kun tajusin samaan aikaan kun rojahdin lattialle tekemään vatsalihaksia et enpä oo koittanu polvivaivasena vielä kertaakaan nousta lattialta ylös. Mutta pääsin, ei tarvinnu jäädä salille koko päiväksi :D

 

Salilta kun pääsin suoraan kouluun niin polvessa oli kyllä aikamoinen tykytys ja turvotus  taas. Onneksi koululla on maailman ihanin terkkaritäti paikalla ja sain heti kylmähoitoo polvelle.

Koulupäivä oli muuten tänään pitkästä aikaa oikeesti mielenkiintoinen. Alipaineistettiin luokkatila! Oli kyllä mielenkiintoista huomata miten nopeesti sellainen alipaineistaja alkaa imemään luokkatilasta ilmaa pois ja miten se pienikin paine-ero jo vaikuttaa esim oven aukasemiseen käytävään eli "normaali paineiseen" tilaan. Tietty siinä ite hitusen neuroottisena ihmisenä kyselin opettajalta et miten suuri paine-ero tulee ihmiselle vaaralliseksi.. Tuli niin ympäripyöreitä vastauksia et taidan googletella vastauksen vielä itse..

Niin ja niitä koirajuttujakin riittää tähän postaukseen. Kotiin tullessa mua odotti taas pikkuriikkinen ylläri..

..pikku manssiäijä Däni on taas keksiny uuden leikin. Puuh. En tiiä miten tolla koiralla riittää tota virtaa, koska virikkeitä sillä kyllä on ollut, varsinkin eilen kun kaiken muun lisäksi joukkuekaveri vei sen illalla vielä vajaan parin tunnin lenkille. Noh, "murrosikäinen terrieri" selittää kyllä kieltämättä kaiken.

Ja toisaalta se koittaa saada noilla tempuillaan huomiota neuroottisen tarkalta chihuahua Dharmalta joka yrittää vartioida ja pitää huolen ettei mitään rikota, niin no Dharman mukaan leluillakaan ei saisi leikkiä muut kuin se itse!

Eikä tossa vielä ollut kaikki. Päivälenkillä Däni keksi nykäistä hihnasta niin että karkas ja pääsi uhoilemaan vähän kauempana kulkeneelle koiralle. Pitkäkarvaiselle, isolle, valkoiselle koiralle! Ne on tolle urokselle ihan liikaa. Ihan uskomatonta että koirakin osaa olla rasisti., pitää ehkä vielä vähän käydä keskusteluja sen kanssa siitä että meitä on monenlaisia, erilaisia ja kaikki on tärkeitä ja pitää hyväksyä ;)

optimism

Polvi

Noniin, elikkäs polvi. Rugbyn seiskakausi alkaa olla loppusuoralla, "talvikauden" tokavika seiskakausi pelattiin reilu viikko sit sunnuntaina (23.03.2014) Vaasassa, jonne mekin joukkueen tyttöjen kans lähdettiin. Itse lähdin reissuun aika perus meiningillä, aamulla jännitti vähäsen mut se jännitys lopahti matkan ajaksi, kunnes pelipaikalla rupes taas vähäsen mahan pohjaa kutkuttamaan. Alkulämpät suju hyvin ja sain siinä keräiltyä jotenkin tosi hyvän pelimeiningin päälle, koska edellinen turnaus oli sujunut niin joukkueella kuin myös itselläni aivan todella hyvin, niin sieltä kumpus jonkunlaista itsevarmuutta. Pienellä joukkueella oltiin taas liikkeellä (vain yksi vaihtopelaaja) ja pääsin heti aloitukseen kentälle. No ehdin siellä ehkä minuutin verran olla kunnes tapahtu jotain joka pysäytti. Polvi yksinkertaisesti petti alta! Makasin maassa ja en uskaltanut edes katsoa jalkaa kohti koska olin ihan varma että se on vääntynyt johonkin suuntaan, no näin ei kuitenkaan onneksi ollut ja valtava kipukin helpotti siitä jo siinä maassa maatessa. Joukkuekavereita ja EA-henkilökuntaa tuli siihen katsomaan että mikä on meininki. Totesin että "Nyt sattu oikeasti", ninpä mut siitä päätettiin kiikuttaa EA-pisteeseen. Koska pystyin itse kävelemään, niin nilkutin siitä itse sinne joukkuekaverin taluttelemana. EA-pisteessä mun jalkaan käärittiin painoside ja kylmäpussilla jäähdyteltiin 20minuuttia. Sinne samaiseen nurkkaukseen näytti joutuvan tämän turnauksen aikana käymään suhteellisen moni muukin mun lisäkseni, harmi!

KKK

Jäähdyttelyn jälkeen koitin kävellä ja tadaa! kävely sujui tosi hyvin eteenpäin, tästä riemastuneena istahdin takaisin penkille tehden samalla pienen sivuttaisliikkeen saaden sen ketällä tuntuneen kivun takaisin, auts! Joten hetken vielä lepuuttelin siinä koipeani. Joukkuekaverikin kävi tsekkailemassa tilannetta ja hänen saattelemanaan käppäilin sieltä oman joukkueen luokse, tunteenpurkauksien saattelemana tietysti itkin kuin lapset koska harmitti niin valtavasti. Meidän joukkueella oli siinä vielä pari peliä pelattavana ja tytöt pelasivatkin niin hienosti että se omakin mieli siinä koheni katsoessa sitä kentän hyvää meininkiä! Loppupäivän nilkuttelu ja pitkä aijomatka alkoi kyllä illalla tuntua jalassa kipuna ja turvotuksena.

Alkuajan turvotusta.

 Maanantaina (24.03.2014) mulla piti alkaa uusi työharjoittelu, jonne jouduin nöyränä tyttönä kertomaan pikku urheilutapaturmasta, onneksi harjoittelupaikassa tilanteeseen suhtauduttiin hyvin. Sain ajan heti aamupäivälle koskiklinikalle ortopedille ja hän diagnosoi polvesta menneen kierrukan. Vakuutusyhtiön hyväksyttyä maksusitoomuksen pääsin jo tiistaina magneetti-kuviin ja röntgeniin ja keskiviikkona sain kuulla ortopediltä ikävät uutiset. Kävin ennen ortopediaikaa hakemassa kuvien tulokset ja itse kuvat vastaanotosta, niinpä niistä ehdin vilasta yhteenvedon: ACL ruptuuraan sopivat muutokset. Tämä ei voinut enteillä hyvää ja heti ortopedin ilmeen nähtyäni tiesin et nyt ei selvitä millään pikku kuntoutuksella. Ortopedi selitti eturistisiteeni menneen poikki, myöskin sivusiteessä on pientä venähdystä ja jonkinlaista luumustelmaa polvessa, mutta muuten polvi on ilmeisesti säästynyt muilta pahemmilta vaurioilta. Tällä reissulla myös polvi tyhennettiin kun oli niin turvonneena (inhottava kokemus).

Turvotus ennen tyhjennystä.

Tyhjennyken jälkeen.

Seuraava tohtoriaika olikin eilen, tiistaina (01.04.2014), jolloin tapasin leikkaavan ortopedin. Mukaan olin tehnyt oikein kysymyslistan jotta muistin kysyä kaikki; mitä en saa jalan kanssa tehdä, mitä mun pitää tehdä, vakuutusjuttuja, saanko käydä hierojalla (joo, meillä on joukkueen kanssa soppari urheiluhierojakoululle, niin ajattelin nyt hyödyntää sitä), leikkauksesta ja sen sellaista :) Kysymyksiini sain vastaukset ja nyt odottelen vaan vakuutusyhtiöltä maksusitoomuksen hyväksyntää leikkaukseen ja koskisairaalasta leikkausaikaa. Sain myös luvan kävellä, pyöräillä ja käydä kuntosalilla. Tietysti omaa arviointikykyä ja järkeä käyttäen. Kävely kun sujuu ihan kivuttomasti, ainut mikä siinä mättää on se että jalka alkaa "puutumaan" tosi nopeasti, johtunee turvotuksesta.

Jokatapauksessa tämän tapaturmasta toipumisajan oon kokenut yllätävän helpoksi (fyysisesti) tähän asti, koska tosiaan kävely sujuu, ainoastaan sivuttaisliikkeet on myrkkyä! Juuri viimeyönä heräsin omaan tuskanhuutooni (varmaan naapuritkin, hups), kun unissani potkasin ja polvi ei sitten yhtään tykännyt siitä. Leikkauksen jälkeinen toipumisaika kieltämättä jännittää jo aika hurjasti!!