ja taas ensi maanantaina!

Yheksäs fyssari.

Siis hetkinen, onko leikkauksesta jo tosiaan 7 kuukautta?! Kyllä vain, on siitä! Huippua! 

Vaikka se onkin huippua että leikkauksesta on kulunut jo niin pitkä tovi, niin ihan kaikki asiat ei oo ollut nyt viimeaikoina ollenkaan huippua. Mikä on omalta osaltaan vaikuttanut fyysiseen ja ennenkaikkea henkiseen jaksamiseen ja tätä kautta jalan kuntouttamiseen. Isoin asia mikä on vaikuttanut on elämänmuutos, eli ero.  

Toisena asiana on jalkaan ilmestynyt särky, jota kävin myös lääkärillä näyttämässä. Leikkausarven kohdalle on ilmestynyt myös patti. Jalka alkaa selvästi särkemään aina mm. työpäivien aikana ja reenin jälkeen. Jalasta otettiin röntgen ja siinä kaikki näytti olevan niinkuin pitääkin, leikkaavalta lääkäriltä sain puhelimitse vastauksen ettei hän olisi särkyilystä huolissaan, vaan ilmeisesti ruuvit siellä sulavat ja porausonkaloissa tapahtuu jotakin (en muista mitä). Juttelin asiasta myös fyssarin kanssa ja hän sanoi että voi olla mahdollista että ruuvin kanta sieltä puskee pihalle (HYYYYYYYIIIIIIIIIIIIIIIII), mutta eniveis, ei tarvitse huolestua ellei kipu pahene, tai mene pois. Nyt se on ainakin vähentynyt. Kerroin fysioterapeutille myös elämänmuutoksestani ja hän sanoi myös sen vaikuttavan kehon stressitasoon niin, että kipukin tulee "vitutuksen" mukana herkemmin. Toivotaan että oli kyse vaan siitä.

Itse fysioterapia oli tälläkertaa enemmän keskustelua ja suunnittelua. Nyt tulevet tavoitteet on saada voiman osalta puolierot pois jalkojen kohdalla. Pakaralihasten aktivointia, polviin liittyvää hallintaa reenataan edelleen ja juurikin se voimatreeni on nyt se juttu. Kaksi kertaa viikkoon voimatreeni jaloille, siihen lisäksi sitten juoksuja ja lajitreeniä. Jos pää antaa myöden ja kaikki menee hyvin, niin mahdollisesti seuraavalla fyssarikerralla (tammikuussa) saan luvan alkaa taklailee. Nyt saan tehdä kaikkea hallittua, missä ei ole kontaktia. Eli lähes kaikkea. :) Aikamoista.

Voisin koittaa vähän aktivoitua ja laittaa vaikka seuraavista reeneistä jotain juttua.. 

Taivaanlaiva

Tsemppibiisi!

Pieniä iloja.

Joo, meillä on käynnissä nyt joukkueen alkeiskurssi. Sain houkuteltua mukaani Emminkin, jota oon vasta viis vuotta pyydellyt testaamaan rugbyn iloja ja nyt se onnen päivä sit koitti kun sain hänetkin mukaan. Ehkäpä juuri siksi olin niin mielissäni ja uskaltauduin itsekkin mukaan treenin tohinaan. Siis missään nimessä en uskalla vielä minkäänlaista kontaktia ottaa, mutta askel se on pienikin askel ja tälläkertaa se oli se että usklasin mukaan pallottelu drilleihin ja muutenkin olin mukana koko 1,5 tuntia. Hahaa, vähän niinkuin "uutena" itsekkin kaikkien uusien keskellä.

Ei mulla tälläkertaa sit muuta:)

Kausi 2014 ohi

Rugbykausi 2014 vihdoin ohi! Tai onhan se nyt ohi ollut jo tovin, kun pelattiin semeissä 20.09 ja hävittiin yhdellä pisteellä, niin se päättyi siihen. Jännä etten oo siitä tehnyt mitään päivitystä. Se yhde pisteen häviö otti tosi koville koko joukkueelle, koska muijat pelas ihan mielettömän hyvin ja kaikki tiesi että oltaisiin niin ansaittu se finaalipaikka. No näin kävi, ensi vuonna sit uutta yritystä.

Semifinaalin sissit!

Itse oon aivan mielettömän helpottunut siitä että kausi 2014 on vihdoin ohi. En olis uskonut että sanon noin, mutta se nyt vaan on päälimmäisenä mielessä kauden päättymisestä. Jouduin tekemään peli peliltä kokoajan enemmän henkistä psyykkausta itselleni että saan pidettyä pääni kasassa siellä laidalla. Se ulkopuolisuuden tunne kun ei voi osallistua treeneihin, eikä peleihin alkoi tuntumaan kokoajan ahdistavammalta ja ylitsepääsemättömämmältä. Loppukaudesta alkoi olla jo se fiilis, ettei edes jaksa lähteä mukaan pelireisuille, kun on täysin hyödytön.

Mutta silti oon tyytyväinen että aina silti lähdin mukaan, koska kuitenkin jokaisella pelireissulla ja kaikissa reeneissä on myös kuitenkin paljon hyvää ja onhan se huippua nähdä joukkuekavereita. Onhan se oma joukkue se rugbyperhe. Tää kausi oli sellainen vastatuuli, toivotaan että ensi kausi menee sitten myötätuulen merkeissä. 

Jokatapauksessa, helpottavaa kun ei tarvitse enää sinnitellä pakotettuna kentän laidalla. Tolla pakotettuna tarkoitan sitä ettei oo saanut itse tehdä sitä valintaa laidalla olosta, vaan sen on määrännyt loukkaantuminen.

Ensi viikolla alkaa alkeiskurssit, siitä pikkuhiljaa reenit ja itselläni alkaa olla se tilanne että pääsen aikas paljon jo osallistumaan treeneihin, mikä tekee fiilikselle varmasti tosi hyvää. 

Myös 7's kausi alkaa loppu/alkuvuodesta, viime kaudella jo ilmoitin valmentajalle että en osallistu peleihin jos on tarpeeksi pelaajia, mutta ei ollut, niinpä pelasin kaikissa onnettomuuteen asti. Nyt oli helppo tehdä päätös etten osallistu pelaajana koko 7's kauteen, vaan laitan kaikki tavoitteeni kesän 15-kauteen.

Kahdeksas fyssari

Siis mitä, että ensi viikolla puoli vuotta leikkauksesta?! Voiko olla?! Joo-o, 23.04 leikattiin, niin 23.10 siitä on se puoli vuotta. En usko tätä! Tänään oli siis "viikon 25" fyssari. No okei, enää noita ei oikein voi laskee viikoissa, vaan lähinnä kuukausissa. Puolissa vuosissa!

Jalan kanssa on mennyt ihan hyvin, nyt on kyllä itsellä se fiilis että en oo tehnyt "kaikkeani" jalan suhteen. Viimeajat on ollu henkisellä puolella sen verran raskaita, että on jotenkin tullut oltua itselle "armollisempi" jalan suhteen. No joo, selittelyjä, tiedetään. Syksy, tiukka loppurutistus koulusta, uuden työn aloittaminen ja muut jutut on ollut nyt ne päälimmäiset jutut. Ehkä toisaalta ihan hyväkin asia, ettei polvi enää ihan 100% säätele elämää.

Polvi tuntuu luotettavalta, uskallan tehdä sillä sivuttaisliikkeitä ja juosta ihan niin paljon kuin kunto antaa myöden, joten oon tyytyväinen siltikin, vaikka haluan vielä kehittyä ja paljon.

Mutta joo, asiaan. Tänään testailtiin puolieroja ja polven voimapuolta. Puolieroa löytyy voimassa huomattavasti. Nyt tulikin treeniohjelmaan tiukka jalkavoimatreeni 2krt viikkoon. Seinää vasten tehtäviä yhden jalan kyykkyjä, super hallittuja askelkyykkyjä ja noiden lisäksi kaikkea muuta jalkavoimaa vaihdellen fiiliksen mukaan, mut noi kaks on pakolliset tehdä nyt säännöllisesti.

Tutkiskeltiin ja kuvailtiin jalkojen liikettä. Mun pitää ihan tosi paljon keskittyä siihen ettei polvet ala kääntyy sisäänpäin liikkeitä tehdessä, se tuppaa oleen mulla juurikin se ongelma. 

Mut eteenpäin!

Seittämäs fyssari

Melkein meinas unohtua päivittää! Viime perjantaina oli vuorossa viikon 20 fyssari! Kyllä, edellispäivänä tuli tasan 5 kuukautta leikkauksesta! Ihanaa, että siitä on jo noin paljon! Johan tätä ajan kulumista on odotettu.

Tälläkertaa lampsin fyssarin luokse rugbypallo kainalossa :) 

Fyssari aluksi kyseli miten on mennyt ja mitä oon tehnyt. Koska ihan hyvin on mennyt, enkä ainakaan osannut eritellä mitään erityistä huonoa, niin päästiin treenaamaan taas uusia juttuja, vihdosta viimein "rugbyllisia" liikeitä. 

Treenailtiin juoksussa pallon syöttelyä, yleisesti suunnan muutoksia siinä ohessa, tosin tosi varovaisesti vielä niitä, mutta kuitenkin :) Youtubesta vähän yhdessä katsottiin rugbya ja sen perusteella mietittiin mitä nyt olis erityisen hyvä treenata. Pelin katselun innoittamana reenattavaksi tuli kelkan/ihimsen veto/työntö eteenpäin ja suvuttain, pienet spurtit jarrutuksineen (jarrutukset on muuten huisin pelottavia!), hypyt jarruttavilla palautuksilla, tikapuutreenit/pikku hyppelyt. Liikkeet edelleen hallittuina ja ajatuksella.

Mun fyssarin asenne ja fiilis on ihan tosi tsemppaava. Vaikka lääkäri on mulle suositellut lajin vaihtoo ja muutenkin vähän pelotellut, on fyssari vakaasti sitä mieltä että todellakin palaan vielä ensi kaudella kentille ja oon jo seiskakaudelle valmis (alkaa tammikuussa). Pitää myöntää että kieltämättä se polte kentille on tosi kova, vaikka alkuun se ajatus aika paljon epäillyttikin.

Vuoden 2013 semifinaalit.

Polvi noin yleisesti on kokoajan varmempi, edelleen joka päivä se muistuttaa olemassaolostaan, mutta nyt saattaa tulla jo pieniä hetkiä että unohtaa että sitä edes on leikattu, siis todella pieniä hetkiä, mutta kuitenkin.

Nyt on pari viikkoa ollut reenaaminen aika löysää, pitää tosissaan tsempata sen kanssa taas. Koulusta valmistuminen alkaa olla lähellä, niinpä on ollut kaikki viime hetken asiat harjoittelussa koulun puolesta hoidettavana ja tää tilanne on imenyt mehuja epävarman työllistymistilanteen takia. Lisäksi kaikki muut puuhat ja touhut on osunut tähän samaan syssyyn, niin oon antanut itselleni myös vähän armoa ja lepoa. (Ok, huono omatunto painaa, kun tietää että reeni kärsii.)
Polvikin on nyt vähän enemmän särkyillyt välillä, mutta se nyt on normaalia aaltoilua se.
ENSI maanantaina tsempataan sitten taas.

Swans-Trc

Se oli peli taas eilen. Tälläkertaa matkustettiin Turkuun. Niinkuin jo aikasemmassa kirjoituksessa pohdin, että tää kentän laidalla olo on perseestä, niin eilen se sai vielä ihan uuden ulottuvuuden. Peliä edeltävänä iltana kun koitat psyykata ittees siihen että taas huomenna oot siellä laidalla etkä todellakaan pelaamassa, tulee viesti jossa kerrotaan että meidän pitää pelata vieläpä yhden naisen alivoimalla, koska vastustajajoukkue ei suostu tulemaan vastaan. Viikko sit sovittu 12vs12 ja siitä ei tingitä, eli tässä tilanteessa 12vs11. Flunnssa ja loukkaantumiset riepottelee mein tiimiä, eikä saatukaan kasaan viikko sit sovittua 13 pelaajaa, vaan 11. Koskaan aiemmin ei oo käyny näin. Juurikin tämä tilanne sai lyömään päätä seinään ja kiroamaan (mm.)polven alimpaan helvettiin, MÄ HALUAN KENTÄLLE, MÄ HALUAN! En haluu et mun tiimi joutuu pelaa alivoimalla!  Ja näin näköjään ajatteli myös toinen meidän sairastuvalla olevista ja lähti selkävaivaisena kentälle.

Niinhän siinä kävi että mein tytöt meni ja rokkas huolella siellä kentällä, ei päästäny yhtäkään joutsenta läpi! Näinollen peli päättyi 0-36! H-U-I-K-E-E-T-A!!!!!!

Mein puolustus toimi täydellisesti, ei vois paremmin olla, todisteena 0! Muijat oli jotenkin ihan tulessa siellä, kokoajan syntyi paremman ja paremman näköisiä pelitilanteita. Enää yks sarjapeli jäljellä ja siitä seuraa semit jonne ollaan jo voitettu paikkamme.

Eilen kyllä tosiaan tuli käytyä aikamoinen tunneskaala läpi. Turhautumista, ärsytystä, pettymystä, hämmennystä, iloa, onnea, rakkautta, ylpeyttä.. Psyykkaaminen jotenkin herpaantui siinä kohtaa kun ruokaillessa tuli palkintojen jako ja mun ojennettavana oli parhaan pelaajan palkinto joka meni koko joukkueelle. Olin suunnitellut luettelevani jokaisen nimen ja kertovani miten järjettömän ylpeä oon heistä ja miten tää meidän tiimi on maailman paras ja miten se kaikki kiteytyi tässä pelissä, no eihän siitä mitään tullut kun aloin itkemään kuin pieni lapsi, puhumisesta ei kertakaikkiaan tullut mitään, joten aika vähäiseksi jäi löpinät. Eipä sitä olis ennen TRC:n löytämistä uskonut miten tärkeäksi oma rugbyjoukkue voi itselle tulla. Se on se punamusta veri mikä pumputtaa kehossa.

Avautumista

Tässä on jo pari peliä hujahtanut, ilman mainintaa. Viime viikonloppuna pelattiin Poria vastaan kotona ja voitto tuli lukemin 78-0. Oli aivan huikee flow tytöillä päällä, kelpas olla "tii-tyttönä" juoksemassa. Mieletön ylpeys päällä omasta joukkueesta! Ja eilen pelattiin Jyväskylässä tasapeli 5-5. Taasen tytöt pelas älyttömän hienon ja tasaisen matsin.

Niinkuin jo aikasemmin oon maininnut niin nää Jyväskylää vastaan pelattavat pelit on niitä ehkäpä henkisesti raskaimpia. Jotenkin kuvittelin että se pahin olisi ollut jo kotipeli heitä vastaan, mut eilen psyyke oli eri mieltä. Jo ennen kuin peli edes alkoi tuli tirautettua muutama pettymyksen kyynel kentän laidalla. 

Ehkä se oli yhteissumma siitä, kun tytöillä oli niin mahtava flow jo viime pelissä (itseasiassa pääosin koko kauden ollut) ja se kun jo etukäteen tietää miten kivaa on aina pelata Jyväskylää vastaan, niin mitäpäs muutakaan sitä toivoisi kuin olevansa mukana. Fiilisten vuoristorataan vaikutti myös harmitus joukkuekaverin puolesta, joka nökötti keppien kanssa myös kentän laidalla tuoreen ACL-vamman kanssa, ihan perseestä! (Jo kolmas ACL tälle kaudelle mein tiimissä!)

Onneksi sain kuitenkin pidettyä itseni suht kasassa koko pelipäivän ajan, mut niin raskasta kuin nyt se ei oo hetkeen ollut, päikkärit päivän jälkeen teki terää niin pääsi taas "jalkeille".

Vaikka kuinka on asennoitunut siihen että nyt todellakin on kentän laidalla koko kauden, niin siihen ei siltikään missään vaiheessa varsinaisesti totu. Jokaisessa pelissä joutuu psyykkaamaan itteensä ihan huolella että pysyy kasassa. Reeneihin menoo joutuu psyykkaa, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Reeneissä kompensoituu se ulkopuolisena olo, se kun kerrasta toiseen hinkkaat niitä omia jumppia, omia venyjä ja omia suorituksia siinä laidalla samalla kun muu jengi reenaa yhteen, yhdessä, yhtenä joukkueena, ite hillut laidalla. Se turhauttaa, halu päästä mukaan tekemään yhteisiä juttuja on kova. Sitähän rugby on, joukkuepeliä.

Onneksi mulla on tosi tsemppaava joukkue, se kun kuulee kannustusta reeneissä myös sinne laidalle lievittää kummasti sitä ulkopuolisuuden tuskaa. Joukkue on juurikin se syy minkä takia tulee lähdettyä sinne reenien laidalle aina kuin mahdollista tekemään niitä omia jumppia, jotka vois kotipihallakin tehdä.

Viimeksi kun olin käden murtuman takia sivussa, se tuntui huomattavasti iisimmältä, enhän joutunu missaan ku yhden 15-pelin sen takia! Sattu "sopivasti" alkuvuoteen se toipuminen. 

Kyllä kesäkausi vaan on ehdottomasti paskin aika olla loukkaantuneena. Kyllähän sen on aina tiennyt että koko kauden missaaminen on perseestä, mut nyt sen vasta tietää kuinka perseestä se ihan oikeasti ON.

Cooperin testi

Joo, hulluilla halvat huvit, idiooteilla ilmaset. Perjantaina oli tarkoitus lähteä juoksemaan spurtteja juoksuradalle, mutta suunnitelma muuttuikin niin että kävin "huvikseni" kokeilemassa miten polvi kestää juosta

cooperin testin. Alkuun lähdin aika varovaisesti ja kun polvessa ei tuntunut miltään, niin kiritin vauhtia. Tuntui tavallaan hyvältä huomata miten tuossa 12min aikana pikemminkin kunto tuli vastaan ennemmin kuin polvi. Niin no; hyvä ja hyvä, mut se kertoo kuitenkin siitä et polven puolesta ollaan menty hurjasti eteenpäin! Matkaksi tuli 1870m, seuraavalle kerralle voikin sit ottaa jo ihan oikeita tavoitteita kun tietää et polvi pysyy ton ajan menossa mukana.

Noin niinkuin muutenkin reenin puolesta menee ihan hyvin. Hyppelyharjotukset on edelleenkin äärettömän pelottavia, reeniä reeniä reeniä vaan, niin josko niitä ei enää vaikka vuoden päästä pelkäisi. Hölkkä alkaa kokoajan tuntumaan "luonnollisemmalta", vaikka tosiaan siinäkin on edelleen paljon kehitettävää. Edelleen venytellä pitäisi enemmän.
Välillä polvi vihottelee ja jäykistelee enemmän ja välillä taasen jo ehtii pieneksi hetkeksi jopa unohtamaan että sitä on edes operoitu.

Tunnollisesti edelleen polven ehdoilla ja sen vuoksi reenailut.

Kuudes fyssari

Noniin, keskiviikkona oli vuorossa viikon 16 fyssari. Tälläkertaa ei osannut hirmuisesti jännittää, kun ei oikein tarkkaan tiennyt mitä on luvassa. Tällä viikolla alkoi myös työharjoittelu (vihdoin), niin on ollut tapeeksi jännittämistä siinä että miten polvi kestää. Ja hyvin se on ainakin tämän ensimmäisen viikon kestänyt tikkailla kiipeemistä ja turvakengillä tallustelua. Oon nyt siis koulun viimeisellä harjoittelulla ilmastointihuoltofirmassa. 

Fyssarin kanssa taas juteltiin ja pohdiskeltiin polven vointia. Ilmeisesti hyvin on edelleen kaikki aikataulussa. Alkuun vähän katseltiin taas koukistumiskulmia ja pikkuinen vajaus on edelleen leikatussa jalassa, mut kokoaja pienenee. Fyssari myös muisteli sitä mun ensimmäistä käyntiä siellä kun polvi purskahti verta ympäriinsä, hänen mukaansa tilanne on erittäin hyvä nyt vaikka se alku olikin vähän haastava sen turvotuksen takia.

Nyt alettiin treenaamaan hyppyjä, kyllä HYPPYJÄ! Hui miten jännittävää! Ihan järjetön työ psyykata pää siihen kuntoon että ihan tosissaan uskaltaa hypätä tällä massalla. Fyssari joka on aika pieni ja ketterä mies mulle näytti ensin "askelkyykkyhyppyjä", jalkaa vaihtaen vauhdissa ja ite niitä vähemmän ketteränä kauhusta täristen tein perässä, tietenkin pienempinä liikkeinä. Reenattiin myös luisteluhyppyjä, hyppynarulla hyppelyä yhdellä jalalla, sekä ns. "kääntöhyppyjä" yhdellä jalalla. Kaikki hurjan jännittäviä! Nää on nyt uutena lisänä mulla pari kertaa viikossa ohjelmassa. Ohessa kuntosali ja juoksuharjoittelut jatkuu edelleen. 

Edelleen kaikki polvea kiertävät liikkeet on kiellettyjä.

Kuukauden päästä seuraava fyssari, jonne otan rugbypallon mukaan, niin päästään ottaa enemmän lajillista reeniä mukaan.

Juoksuharjoituksia oon edelleen tehnyt "intervallimaisesti", yhden pidemmän lenkin tein hölkäten reipasta kävelyvauhtia. Polvi kyllä ilmoittaa jos ei jostakin pidä tai jos se on saanut liikaa reeniä. Paljon se antaa jo tehdä!

3kk kontrolli

Jes, eilen tuli uudelle eturistisiteelle ikää kolme kuukautta ja sen kunniaksi oli tänään ortopedin kontrolliaika. 

Ortopedisetä taas heilutteli ja "väänteli" koipea sekä kyseli tuntemuksia ja fiiliksiä. Polvi on kuulemma oikein tukeva ja muutenkin tohtorin mukaan kaikki on niin hyvin kuin vain voi olla. Voi, tuntuuhan se hyvältä saada hyviä uutisia ja samalla saada ns. tunnustusta kuntouttamisesta. 

Taas juteltiin tohtorin kanssa mahdollisesta kentille paluusta. Hän suositteli miettimään asiaa ensi kevääseen asti ja (mun) tekemään päätöksen vasta vuoden päästä leikkauksesta. Ja taas kerran tuli maininta siitä miten maailmassa on monia muitakin urheiluharrastuksia kuin rugby, sillä jo loukkaantuneen polven uudelleen loukkantumisriski on huomattavasti suurempi kuin terveellä jalalla. 

Itsekkin oon sitä mieltä että sen päätöksen teen vasta ensi vuonna, jos kentälle palaan mun pitää olla täysin satavarma siitä, koska puoliteholla en aio sinne mennä. Se on kaikki tai ei mitään.

Edelleenkin pitää varoa kaatumisia ja liukastumisia, mutta ei enää ehkä ihan niin neuroottisena kuin tähän asti. 

Turvotusta polvessa on edelleen jonkin verran, myöskin nää kuumat kelit vaikuttaa asiaan, mutta joissain tapauksissa sitä pehmytkudosta joudutaan poistamaan pienellä tähystysoperaatiolla, jollei se sieltä itsestään häivy. Toivotaan et tää turvotus ottaa ja lähtee itekeseen pois.

Juteltiin myös niitä näitä Barcelonasta, kun sinne ollaan 04.08 lähdössä. Kysyin nimittäin sitä että minkälaisia ne ruuvit polvessa on että tarviiko lentokentälle jotain todistusta, mut ne ei kuulemma ilmene turvatarkastuksessa. Lentosukat vaan koipeen ja menoksi, ihanteellinen paikka lentokoneessa olisi päästä "oikealle puolelle" käytäväpaikalle, jotta jalkaa pääsee välillä suoristelemaan.

Ortopedin mukaan kaikki on niin hyvin ettei hän viitsi enempää vastaanotollaan juoksuttaa. Eli näillänäkymin tää oli nyt viimeinen kontrolli. Ainoastaan jos turvostus tai joku muu asia mua itseä häiritsee, niin varaan hänelle soittoajan ja sit mietitään tilannetta uudelleen. Mut toivotaan et tarvetta siihen ei tule.

Vesijuoksu ja pyöräily jatkuu edelleen ahkerasti muun reenin ohessa.

Ja ihana tunturi lähti tänään tsemppipyöräksi mein miesten joukkueen acl-kuntoutujalle. Toivottavasti tunturi hoitaa hänen acl:ää yhtä hyvin kuin munkin!

Ekat hölkät lenkillä

Huh huh, naurettavaa taitaa olla se ensimmäinen sana mikä tulee mieleen mun menosta lenkillä. 

Jännitin niin kovasti ensimmäisiä hölkkäaskeleitani et olin kuin mulla olis ollu rautakanki persiissä ja olkapäät teipattu ilmastointiteipillä korviin. Juuri siltä se meno näytti. Jotenkin tää kerta oli vieläpä pelottavampi kuin siellä fyssarilla, nyt ei ollu valvova silmä mukana.

Olin n.35min kävelyllä josta ajasta hölkkäsin kuusi 1min pätkää. Okei joo, ehkä viimeisellä hölkällä pystyin jo hitusen rentoutumaan, mut tuntuu se jännältä pitkästä aikaa! Todella epämukavan ja kivun rajamailla mennään polven suhteen, parasta kuitenkin on se että näin seuraavana päivänä polvi on ollu ihan "normaali" eikä mitään sen suurempia kipuja oo ilmaantunut.

Joten nyt on 6min hölkkää takana, tästä se lähtee! Huomenna lisää!

Viides fyssari

Eilen oli viikon 12 fyssari. Ootin fyssariakaa ku kuuta nousevaa. Enimmäkseen varmasti odotin siksi että salaa mielessäni, no okei enemmän kuin mielessäni toivoin saavani juoksuluvan, mutta myös siksi että mulla oli monta kysymystä mm salireenistä. Mietitytti juurikin että minkäverran niitä painoja uskaltaa alkaa laittamaan tankoon, kun polvi on tuntunut niin hyvältä, eikä oo siitä "voimaharjoittelusta" alkanut kiukuttelemaan.

Fyssarikäynti oli tosi kiva, fyssarin mukaan polvi on tosi hyvin aikataulussa, jes! Katottiin polven suoristumista, suoristuu ja ojentuu lähes yhtä hyvin kuin leikkaamatonkin polvi. Katottiin polvikulmat ja muutamaa senttiä jää vajaaksi leikkaamattomaan polveen verrattuna. 

Testailtiin pehmeällä alustalla polvillaan oloa ja siitä venyttämistä niin että takapuoli osuisi kantapäihin, niin pitkälle ei tapunut, mut sen reenaaminen alkaa nyt. Hurjan jännittävää istua niin polvien päällä ja venyttää niin äärimmilleen "polvia", tuntuu tosi hurjalta vielä! Mut polvi ei ollut siitä moksiskaan.

Fyssari kysyi että haluisinko päästä juoksemaan ja kyseli myös että minkälaista juoksua yleensä oon tehnyt. Kerroin 10km olleen elämäni pisin juoksumatka ikinä ja muutenkin lajin puolesta juoksuharjoitteet on joko lyhempiä lenkkejä tai itervallijuoksuja. Niinpä seuraavana testasimme fyssarin testillä saanko testata juoksua. Testi oli kyykky boxin päältä yhdellä jalalla niin että etummainen jaka osuu lattiaan. 

Testi läpäisy = JUOKSULUPA SAATU! 

Seuraavana mentiinki sit kokeilemaan hölkkää! Voi apua, jännittävää! Tuntu hurjalta ottaa ekaan kertaan neljään kuukauteen hölkkäaskel! Hurjasti on juoksuasennossa kehitettävää, etureisiä ja lonkankoukistajia kun ei oo pystynyt tapaturman jälkeen venyttelemään, niin sen kyllä huomaa juoksemisessa. Noh, tästä se nyt alkaa. Aluksi kävelyn ohessa pieniä juoksuja ja siitä sitten pikkuhiljaa lisäämään matkan määrää!

Juoksun jälkeen vielä treenattiin yhden jalan syväkyykkyä niin että seinästä saa ottaa tukee ja tarkoitus olis mennä niin alas kuin pääsee, tosinsanoen niin alas kuin pää antaa myöden. 

Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä venyteltiin etureittä! AUUUUU! Ei oo ikinä koskaan mikään venytys tuntunut yhtä pahalta kuin se. Mennään selkä seinää vasten seisomaan polvilleen, venytettävä jalka laitetaan ihan polvi seinää vasten samanlailla kuin normi etureisivenytyksessä ja tukijalka liu-utetaan eteen. Edessä olevasta tuolista otetaan tuki. Ai että mutta muuten tuntuu varsinkin leikatussa jalassa niin huolella että tekis mieli huutaa!

Nyt on siis uutena lisänä ohjelmassa juoksemaan opettelu, etureiden/lonkankoukistajan venyttelyt ja voimaharjoittelu jalalle 2xvko. Kuntosalilla siis saa alkaa lisäämään painojan omien tuntemuksien mukaan niin paljon kuin polvi kestää. 

Jep. Elämä on ihanaa :)

Alla vielä kuva "turvotustilanteesta"

HRC-TRC

HRC-TRC 22-5

Taas oli pelireissu lauantaina ja tälläkertaa Helsinkiin. Sää viileni just sopivasti hitusen, niin oli tytöillä edes hitusen vähemmän kuuma pelata, vaikka lämminhän siellä oli edelleen. 

Pelaavien tyttöjen suusta kuului että "tänään ei ollu meidän päivä", aina ei voikkaan olla. Hullun tiukkaa vääntöö ja taistelua oli kuitenkin koko peli, eikä voittoo HRC saanut helpolla.

Ens lauantaina mein tytöillä on peli taasen helsingissä, nyt Warriorsia vastaan. Ite oon "pohjoisen lomalla" Jyväskylässä silloin tsekkaamassa JRC-Swans peliä.

Etapit

Niinkuin jo aiemmin kirjottelin tuosta etappi/tavoitelistan laatimisesta, niin nyt oon sellaista tuhtaillut. Luulen et listaan tulee lisää ajan myötä asioita, mut tässä nyt päälimmäisiä mielessä olevia. Ja yliviivatut on jo tehty! 

Tavoitteet polven kanssa:

-Kepeistä eroon

-Pyöräilylupa

-Kyykky painoilla

-Kyykky kunnon painoilla

-Ekat hölkkäaskeleet

-Eka oikee hölkkälenkki

-Siirtyminen "normireeniin"

-Ekat intervallijuoksut

-"Supervarovaisuusaika" ohi

-Saikku töistä loppuu

-Uskallan tehdä vartalonkiertoja askelkyykyssä

-"Sidestepit" juostessa

-Taklaus

-Porrasjuoksu

-Rugbytrillit mm. Truck'n Trailer

-Maastaveto

-Maastaveto kunnon painoilla

  Loikat eteen

-Luisteluloikat ja muut jännät

-Nappikset jalkaan

-Poltkut (palloon)

-Käännökset

-Keskittyä reeniin miettimättä polvee

 

Niin siinä kävi että mimmit taisteli taas voiton Tampereelle! Kaikki tän kauden pelit voitettu! Huimaa! Niinkuin jo aiemmin tuumailin, niin juurikin tää viime peli oli varmasti tämän kesän kovin paikka itselle olla siellä laidalla. Jyväskylä kun on mun toinen suosikkijoukkue, pelit JRC:tä vastaan on aina ollut reiluja, kovia ja haastavia. Onneks oli aurinkolasit päässä, niin ei tarvinnu kaikille näyttää muutamaa kyyneltä mitkä harmituksesta poskelle vierähti. Itsensä tsemppaamiseen meni turhankin paljon energiaa, mikä tuntui olossa ja fiiliksiisä. No, mutta eiköhän ensi peliin pääse lähtee jo taas vähän iloisemmin mielin.

Otetaan tämäkin kasvattavana kokemuksena! 

Tytöt pelas huikeen hienon pelin, ylpeenä voin paukutella henkseleitä ja mainostaa niiden olevan "mun tyttöjä". Tähän malliin kun jatkuu, niin ollaan finaalissa!

ihana mave!

Eilen se päivä vihdoin koitti! Uskalsin kokeilla maastavetoo ekaa kertaa leikkauksen jälkeen! Ihanaa, rakastan sitä liikettä yli kaiken, se on mun aivan ehdoton suokkari! 

Heinäkuun alusta mun sairasloma salilla loppui ja jäsenyys astui taas voimaan, niinpä olin eilen myös Poltteella ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Ihan jännitti mennä, mut kivaahan se oli!

Aloitin reenin liikkuvalla askelkyykyllä, johon uskaltauduin ottamaan pienen kuulan mukaan. Kyykkyjä testailin tanko harteilla, yhden jalan tuettuun kyykkyyn otin pystypunnerruksen kuulalla mukaan. Fiilis vain nousi kun polvi oli nätisti, joten intoa puhkuen lähdin kokeilemaan maastavetoa. Aluksi kokeilin ihan pelkällä tangolla, mutta lopulta huomasin tekeväni 40kg 10xtoistoja ja tuntui ihanalta! Jeee! Olin niin fiiliksissä mavesta, et vatsalihastreeni lopussa meni ihan hymyssä suin sekin.

 Illalla nappasin vielä Dänin kainaloon ja lähdin katsomaan tyttöjen reenejä, peliin valmistavat tälläkertaa. Huomenna saadaan Jyväskylä kotikentälle vastaan. Niinkuin jo aikasemmin sanoin, mitä luultavammin huominen tulee olemaan tän kesän ehkäpä kovin paikka olla siellä kentän laidalla. Kotipeli Jyväskylää vastaan. Kapun "pelin kokoonpanokirjettä" luin jo kyyneleet silmissä, se ehkä kertonee siitä miten kova hinku sinne kentälle nyt olis päästä. No, mut mikä ei tapa, vahvistaa. Niinkö?

 

Kaason tarina R&A häät

Ihanat häät, noi kaks sanaa kertoo kaiken viikonlopusta! Sain olla kaasoilemassa onnen, ilon ja rakkauden täyteisissä häissä viikonloppuna! Riina ja Arttu meni naimisiin! Sitä onnen tunnetta ja hyvää fiilistä on vaikea kuvailla kirjoittamalla, se oli jotain ainutlaatuisen hyvää! Vieläkin hymyilyttää.

Perjantai meni juhlapaikkaa koristellessa yömyöhään, perjantain ja lauantain välinen yö jännittäessä, samoin kuin lauantaiaamu jännittäessä ja touhutessa.
Häiden teemanaväreinä oli keltainen ja hopea/harmaa. Hääpari oli tehnyt kovasti ainakin omaa silmääni miellyttävän "koristeluvalinnan". Paljon huumoria saatiin revittyä kokoillessamme noita katosta roikkuvia pallereoita, jotka olivat ohukaista silkkipaperia ja yhden palluran "kokoon nyppimiseen" sai kulutettua tovin, mutta kauniita olivat jokatapauksessa! 

Juhlapaikka perjantai-iltana

Itse h-hetki koitti lauantaina kolmelta, kun alkoi vihkiminen Alastaron kirkossa. Luulen että mua ja kaasokollega Emmiä jännitti vähintään yhtä paljon kuin hääparia itseäänkin. 

Vihkimisen jälkeen siirryttiin juhlapaikalle Alastaron nuorisolavalle. 

Emmin kanssa suunniteltiin muutama ohjelmanumero häihin, itse "askartelin" bingon, Emmi "kuukausijutun" ja yhdessä vielä "tuttujuttu"-kysymysleikin. Bestmäneille jäi morsiamen ryöstö, jossa kaasot ohjeisti sulhasta. Etukäteen ja vielä juhlissakin ohjelmien "esittäminen" jännitti niin että kädet tärisi, mutta kaikki sujui kuitenkin ongelmitta.

Juhlien fiilikseen vaikutti varmasti huomattavasti se hääparista huokuva hyvä ja rento fiilis, mistään ei hermoiltu, tietysti pientä jännitystä oli ilmassa, mutta kaikki mitä tehtiin tehtiin hyvällä fiiliksellä ilman paniikkia. Stressittömyydestä kertonee paljon esimerkkinä se että vielä edellisenäkään iltana hääpari ei tiennyt miten tekevät sukunimiensä kanssa, päätös taisi tulla vasta kappelissa ennen vihkimistä. Ja hyvä näin, mitä sitä turhaan panikoimaan kun kaikki järjestyy jokatapauksessa ilman mahahaavaakin!

Tunnelman ja fiiliksen lisäksi häissä oli ihanaa myös se että näki lapsuudenystäviä, joita ei muuten hirmuisen usein näe. Vieläpä meille kaikille oli sattumalta osunut eriväriset räikeät mekot, oltin alastaron oma "pride-kulkue", pride-viikon kunniaksi ;)

Kaikenkaikkiaan oli todellakin onnistunut viikonloppu ja rakkaudentäyteiset juhlat, jotka jatkuivat aamu viiteen asti! Pakko on tunnustaa, että on "hitusen" väsyttänyt sen jälkeen, mutta oli se sen arvoista! 
 

Kaasot Emmi ja minä

kaunis morsian

Neljä Alastarolaista (ja yksi melkein;))

Sulhanen morsiamen ryöstön jälkeen runoilemassa

Lahjapöytä

 Onnelliset <3

Hyvä fiilis

Nyt on niin hyvä fiilis päivän reenailuista, että haluun jakaa sen tänne. Olin nyt toista kertaa reeneissä

pyörällä leikkauksen jälkeen. 20km matkaa ja mäkien ja mun mummovaihteen kans siihen saa kuluun sen 1h20 min abaut. No, oon jo siitä iloinen kun pääsee fillaroimaan ja saa hien kunnolla pintaan. Voi että mä oon kaivannu sitä! Ennenkaikkea se kohottaa ihan hulluna mielialaa ku voi vaan musiikit korvilla mennä eteenpäin ja hikoilla! Ja joo, voin rehellisesti myöntää että en ikinä, siis todellakaan ikinä aiemmin ollut innoissani pyöräilystä!

Toinen asia mistä oon tosi iloinen on se että sain tehtyä "kunnon" jalkareenin siinä tyttöjen menoo ja meininkiä seuraillessa, eikä koipi kiukutellut senkään jälkeen yhtään. Kotimatkalla huomasin et fillarointiinkin tuli sellanen oikeen flow päälle, ku on niin hyvä fiilis!

Parasta motovointia taitaa olla ihan se että pääsee tekemään ja ennenkaikkea että pääsee tekemään kunnolla! 

JES!

Laskettu aika

Multa kysyttiin eilen reeneissä että koskas se mun laskettu aika on. Tosiaan kun nyt näitä viikkoja lasketaan,

niin onhan se totta että on oltava myös joku "laskettu aika". Kuuden kuukauden päästä ilmeisesti tulee lääkärin puolelta lupa palata vanhoihin harrastuksiin, mutta lukemieni perusteella juurikin se 6-9 kuukautta on se kaikkein riskialttein aika, kun polvi tuntuu jo vahvalta, vaikka ei vielä ole. niinpä tässäkin annan sen kehittymisajan suosiolla olla se 9 kuukautta.

9 kuukautta leikkauksesta on kulunut 23.01.2015! AI KAUHEE, en ees tajunnut ajatella et se menee ensi vuoden puolelle!!!!!! Järkyttävän pitkä aika vielä! Noh, mut onneks kokoajan pääsee kuitenkin asteittain tekemään kokoajan lisää. Ja loppuvuosihan on jokatapauksessa offseason Rugbyn puolesta, joten tauko tulisi eniveis heti vastaan syksyllä.

Eilen tein ensimmäisen pidemmän pyöräilylenkin, kun kävin morjestamassa tyttöjä reeneissä. yhteensä siis 20km, eikä sattunut yhtään polveen! Jee! Huomenna uusiksi! Motivoi muuten aivan järjettömän paljon ja kohottaa fiilistä kun pääsee tekemään jotain missä oikeesti tulee kunnolla hiki! Voin kertoo et tän tauon jälkeen kyllä sykkeet nousi ihan huolella ylämäissä, vaikka rauhassa menikin.

Mulle on ehdotettu että tekisin sellaista pientä listaa tavoitteista, juurikin niistä pienistäkin tavoitteista tähän polveen liittyen, niinpä sellainen on nyt työn alla. Julkasen sen tännekkin kun saan asioita listattua. 

Juhannus

 Juhannus vietettiin pienellä porukalla Mikkelissä mökillä rentoutuen, nautiskellen, makoillen, saunoen ja syöden. No joo, myöskin punkkeja koirista nyppien.

Rennosti ja mukavasti joktapauksessa :)

Toinen kontrolli

Ihan ensimmäinen ilmoitusluontoinen asia: Pyöräilin ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Kyllä, menin keskustaan pyörällä. Matka on niinkin hurja kuin kaksi kilometriä, poljin sen kuin mummot konsanaan. Enkä nyt tarkoita niitä sporttimummoja, jotka kellot rimputellen ohittelee muita vaihteettomilla mankeleillaan, vaan tarkoitan nyt niitä mummoja, jotka menee aamutorille rauhassa huivit päässä; sellainen mä olin. Jännitti kyllä polkaista ensimmäistä kertaa, mutta se meni hyvin ja kivuttomasti.

Aamulla olin ortopedin toisella kontrollikäynnillä. Tohtori heilutteli ja liikutteli koipea, vaikuttaa kuulemma hyvältä ja tukevalta edelleen. Tohtorilta tuli myös myönteistä palautetta, että ollaan hyvin aikataulussa ja hyvin menee! Edelleen pitää varoa äkkinäisiä liikkeitä ja horjahteluja, varsinkin nyt kun pääsen vauhdin hurmaan fillaroidessa, niin pitää vaan olla erityisen varovaisena. No tässä tilanteessa ehkä voi sanoa että onneksi oon hitusen ylineuroottinen -ja varovainen.

Juteltiin myös jalan kipuiluista ja siitä miten se oli niin kipeänä flunssan aikana. Tohtori ei ollut kipuilusta huolissaan. Flunssa voi aiheuttaa polveenkin kipuilua. Ja myöskin tää paranemisajan kipuilu menee nyt aalloissa, että välillä edelleen tulee olemaan parempia ja niitä huonompia kausia.

Seuraava kotrolli onkin sitten kolmen kuukauden kohdalla. 

Neljäs fyssari

Nyt alkaa pikkuhiljaa olla flunssa selätetty, vajaa kolme viikkoo se kiusas. Maanantaina uskaltauduin uimahalliin, enkä voi lakata hehkuttamasta sitä miten hyvää se vesijuoksu tekee polvelle! Ja muutenkin ihanaa kun saa koko kropan hommiin, vaikka ihan hemmetin tylsää puuhaahan se on lillutella siellä mummojen keskellä altaassa, mut kun tarpeeks viuhtoo niin kyllä sitä tuntee tehneensä kun nousee altaasta. 

Viime viikolla tein jalkareenit kolme kertaa matalilla sykkeillä. Nyt alkaa olo olla jo kokonaan toipunut, niin pääsee kunnolla tykittää ja uskaltaa sykkeitäkin nostaa.

Tänään on tasan kahdeksan viikkoo leikkauksesta. Koska viime fyssarikerta meni vähän nihkeemmissä 

tunnelmissa flunssan ja polven kiukuttelun osalta, otettiin jo tähän käynti (normi tilanteessa seuraava olis ollu vasta viikolla 9).

Alkuun fillaroin lämpäksi, lisäksi tein kyykkyjä, nyt saa alkaa kyykkyihin lisäämään painoja! Otettiin liikkuvaa askelkyykkyä, näihinkin voi alkaa ottaa lisäpainolla vartalonkierrot mukaan. Yhden jalan minikyykyt saa tehdä nyt eteen, taakse ja sivulle. Tuettuun yhden jalan minikyykkyyn tuli lisäpaino mukaan, voi tehdä vaikka kahvakuulalla pystypunnerruksen samalla. Lantionnostot yhdellä jalalla. Uutena liikkeenä tuli "sukellusliike", eli yhdellä jalalla vähän kuin lentokone, jalalla kyykäten samalla nojaten eteen polven hallintaan keskittyen. Yhden jalan kyykky toinen jalka liukuen sivulle (esim. villasukka liukuvan jalan alle). Yhden jalan maastavetoo ja jos hyvältä tuntuu niin myös normi maastavetoo pienillä painoilla on sallittua tehdä. Ja punnerruksiin tuli lupa, kunhan ei tunnu polvessa kipua.

JA PYÖRÄILYLUPA TULI TÄNÄÄN!! JEEJEEEJEEEJEEE!! 

Jäi taas hurjan hyvä fiilis fyssarikäynniltä. Tuli tehtyä liikkeet kunnolla, olin kuin uitettu koira pois lähdettäessa, "pikkusen" tuli hiki. Mut tuntuu niin kivalta kun polveen ei liikkeistä tullut minkäänlaista kipuilua, vaan kaikki pysty tekeen kunnolla. Henkilökohtaisesti lemppariliike kaikista mahdollisista saliliikkeistä on maastaveto ja pääsen sitä jo tekemään! Niin kivaa! 

Lisäksi mieltä lämmitti myös fyssarin tsempit ja kehut siitä että polvi on loistavasti aikataulussa ja edistyy hyvin! Jesjes! Niin ja muistin myös mainita joukkueen heitosta raskaudesta, myös fyssaria huvitti raskausvertauskuva, mut oli samaa mieltä että oivallinenhan se on. Siellä se lihas kasvaa ja voimistuu viikko viikolta.

Huomenna olis vuorossa ortopedin kontrollikäynti.

Porin tunnelmia..

Eilen oli taas pelipäivä. Nyt matkattiin poriin. En voi sille mitään, että aina kun puhutaan porista, niin mulle tulee vaan mieleen lausahdus Vares-leffasta "Mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa", ja niinhän se soi nyttenkin mulla päässä. Vähän sama kun ajaa jämsän ohi, niin alkaa soimaan reggaerekka "..oulu tänään ja huomenna jämsä.", tai kun puhutaan kuusamosta niin jää jatkuva levy junnaamaan päähän sitä ehkä maailman melankolisinta biisiä. No joo, pointti varmaan tuli selväks. Oltiin kattoo mikä porilaisia vaivaa. 

Aina ennen vieraspelejä me kokoonnutaan yhdessä ja siitä sitten lähdetään kimppakyydeillä kohti pelipaikkaa. Tytöistä huokui hyvä fiilis, viime pelin voitto loi hyvää tsemppifiilistä ja itseluottamusta, vaikka tiedettiin porin olevankin kova vastus. Pirteyteen vaikutti myös se että lähtö oli tälläkertaa vasta 10.45, kun useimmiten pitää aamuvarhain jo olla lähtökuopissa. 

Ja kuinkans ollakkaan heti jo lähdettäessä tuli puheeksi tää mun eturistisidelirtti, se tuli siitä kun mietittiin miten juomatytyöt järkkääntyy kentälle, itse kun en voi juosta. Selitin polvesta, että nyt on menossa viikko 7 ja vasta viikolla 12 saan alkaa kokeilemaa hölkkää, yks joukkueen tytöistä sitten tokaisin että "Ootko sä raskaana" ja siitähän se riemu repes! Toi tokaisu ei vaikuttanut pelkästään huomoristisesti muhun, vaan tajusin siinä että TOTTA, voin suhtautua aivan uudella tavalla polveeni. Se on mun oma pikkuinen vauva, jota mun pitää vaalia ja joka siellä kehittyy! Hahaa! Netistä löytyy hulluna tietoa juurikin tuon paranemisprosessin vaiheista, niin nyt voin hyödyntää niitä, kun lasken viikkoja! Huikeeta! Polvivauvvva!

Porissa sää helli, keli oli aurinkoinen, mutta silti vaan n.15 aseteinen, joten varmasti aika hyvä keli pelata! Päivässä ei ollut hyvää pelkästään sää, muijat meni ja voitti taas! Oli hieno peli! Loppulukemiksi saatiin 21-39! Mäkin sain ujutettua juomapullojen kannon parille miesten joukkueen pelaajalle, niin sain itse keskittyä siihen kentän laidalla hurraamiseen! Ja saipahan muijat ikiomat juomaPOJAT! Tais tykätä!

Päästiin tosi paljon hyökkäämään, joukkueen yhteispeli näytti toimivalta, erityisesti bäkeillä oli hyvä meno päällä! Sain suureksi vastuutehtäväksi valita "player of the day", "sissi" ja "dog of the day" palkintojen saajat, yleensä noi valitaan yhdessä kun laidalla melkein aina on enemmän porukkaa, mut nyt oltiin rookien kans kaksin.
Rookien kanssa oltiin yhtämielisiä valinnoista, vaikkakin koko joukkue pelas niin hyvin että kaikki olis ansainneet palkinnon! No itseasiassa kaikki kyllä saikin palkinnon, kun lahjoin tytöt suklaapatukoilla pelin jälkeen. Fanilahja :D

Seuraava peli on heinäkuun alussa Jyväskylää vastaan. Siitä tulee jännä päivä! Jyväskylä voitti viime vuonna mestaruuden ja on kovana pakkana meitä vastassa! Luulen että henkilökohtaisesti itelleni on kovin paikka olla kentän laidalla nimenomaan jyväskylän pelissä, koska se on kuitenkin aina ollut se lempi joukkue mitä vastaan on ollu kaikkein mukavin pelata, peli on kovaa mutta reilua. Noo, pitänee sekoitella muutamat mojitot kentän laidalle, niin siemailen niitä. Ne tää mun "raskaus" kestää, itseasiassa niitä tää vähän vaatiikin, MOJITOJA!

Sarjataulukossa ekaa kertaa ikinä ollaan ykkösinä!

eteenpäin

Jotta elämän purjehdusretki onnistuisi, on opittava käyttämään hyväkseen vastatuulta vauhdin lisäämiseksi.

Nyt on viimeaikoina ollut noita vastatuulia sen verran (polvi, eteenkin sen kipuilu, edelleen jatkuva flunssa, huoli koirista; eteenkin Dänistä, jolla oli jonkinlainen sairauskohtaus, huoli koulusta/töistä, urheilemattomuus..), että on pakko alkaa tsemppaan ja lopettaa murehtiminen. Ei auta itku markkinoilla, niinpä tein taas TÄNÄ MAANANTAINA (okei, toi maanantaijuttu on niin läppä, kun kaikki alkaa aina maanantaina :D ) päätöksen et murheet jää narikkaan, nyt keskitytään siihen kaikkeen hyvään mitä elämässä on. Ja ympärillä on kokoajan paljon hyvää, ei saa pitää niitä hyviä juttuja itsestäänselvyytenä!

Kauden avaus!

Otteluohjelma ekaa kertaa ikinä mein pelissä!

  Eilen starttas Tampere Rugby Clubin kesäkausi kohisten käyntiin! Vaikken joukkueessa tällähetkellä pääsekkään pelaamaan, on se silti tärkeää päästä mukaan reeneihin ja peleihin. Leikkauksen jälkeen on tullut enemmän taukoa reeneistä, mutta oon siellä laidalla jo muutaman kerran ollut jumppia tekemässä. Kokoajan reeneihin meno helpottuu kun pääsee itsekkin tekemään enemmän liikunnallista ja kun saa sen pyöräilyluvan, niin matkatkin käy hienosti "reenaten". No joo, mutta asiaan..

Olin tiistaina seuraamassa typyjen reenejä ja meininki näytti hyvältä, suorastaan sairaan hyvältä! Itelläki ihan huikeet pelifiilikset kasvo kun vielä siitä eiliseen asti seuras joukkuelaisten täpinöitä. Saatiin eilen heti kauden alkuun kotikentälle vastaan Helsingin toinen joukkue Warriors.

Joukkuekaveri pääsi huvittamaan mua heti kentälle saavuttuani. Pyysin etukäteen tytöiltä että jos jollain on kotona hollilla retkituolia, niin voisin lainata pelin ajaksi ettei tarvi maassa istua. Niin hahaaa, mua odotti kunnon badenbaden-tuoli siellä :D Oli hitusen kuninkaallinen olo siitä kommentoida pelin kulkua! 

Oli hämmentävä fiilis seurata peliä. Tää on nyt viides kausi itsellä, joten oon ehtinyt jo pari peliä seuraamaan 

kentän laidalta "vamman" vuoksi. Mutta nyt, äh, se oli vaikeeta olla VAAN siellä laidalla. Kaipuu pelaamaan on valtava! Teki ihan hulluna mieli sinne mukaan! Olo oli jopa surkee laidalla olosta, toisaalta sit taas riemun määrä oli kokoajan huipussaan, koska muijat rokkas aivan täysillä! Pelimoodi oli huikee!
Ensimmäiset pisteet pääsi Warriors nakuttamaan, mutta sen jälkeen lähti mein tykitys! Pisteitä tuli pisteiden perään! Loppulukemat 45-10 kertoo aika paljon! Tietenkään ei voi jättää mainistematta sitä tosiasiaa että Warriorseilta oli useita kärkipelaajia pelaamassa Norjassa em-kisoissa ja meiltä siellä oli yksi. Mutta mielestäni tasoitusta tuo meidän puolelta myös se että meiltä on tällä kaudella useampi monta kautta pelannut pelaaja kentän laidalla "vamma-osastolla".  Nojoo. Jokatapauksessa voitto tuli! Ekaa kertaa ikinä kyseistä joukkuetta vastaan! Tuntuu kyllä mahtavalta! Oon niin onnellinen ja ylpee!

Ennen miesten peliä alkoi sataa, niin siitä katsoin vaan ihan hetken alkua, kunnes lähdin kotiin. Johtuen flunssasta, en mistään hinnasta halua kuumetta takaisin. Ääni jo meni kannustuksien vuoksi, mutta se on se arvoista. Tänään on ollut siitä syystä aika hiljainen päivä. 

Miehet hävis, mutta oli kuulemma ollut tiukka matsi.