Tiesin että kaikki on mahdollista, mut siltikään en ajatellut että tästä postausksesta tulee juurikin tälläinen. Viime reeneissä joissa olin oli aivan mahtava fiilis ja flow, mietin että nyt kyllä tulee hyvä blogipostaus, kun polvi ja meininki tuntuu niin hyvältä, siis aivan mielettömän hyvältä! Pitkästä aikaa oli kunnolla se fiilis, että jes, mä oon oikeesti mukana rugby- ja treenigeimeissä taas, niin huippua! Nooo, treenien loppumetreillä tilanteet vähän muuttui. Mentiin viimeistä taklausdrilliä, siinä joukkuekaverin taklatessa mua jalka jäi sinne alle ja vääntyi. Sanomattakin lienee selvää että paskakshan se siinä taas meni! Alle jäänyt jalka oli juurikin tämä jo 10kk kuntoutettu koipi, vaikkakin epäilen että myös leikkaamattomalle jalalle olisi käynyt samat haaverit vastaavasta tilanteesta, siltikin jotenkin harmittaa vielä enemmän kun se oli juurikin tuo jonka on just kuntouttanut. Kipu viilsi polvesta koko sääriluun ja ajatusmaailma muuttuis silmänräpäyksessä katastrofaaliseksi.
Ei siinä auttanut kuin mennä seuraavana päivänä pallojalan kans lääkäriin ja sieltä tuli passitus magneettiin. Jep, acl-siirre revennyt, ulompi kierrukka ottanut myös itseensä ja revennyt ja jotain ruston siirtymistä ja vioittumista myöskin. Harmittaa! Juttelin tohtorin kanssa nyt vaihtoehdoista. Leikkausta ei ole välttämätöntä tehdä heti, mikä tosin tarkoittaa sitä että niin kauan kuin ei leikata ei myöskään pelata palloilupelejä, eikä lasketella yms.
Nyt on ollut sen verran raskasta viime vuodenkin osalta, että päädyin siihen tulokseen että palaan leikkausasiaan vasta, kun oon saanut henkiset voimavarat kerättyä uuteen kuntoutukseen. Voihan se olla että pärjään pitkäänkin ilman acl:ää. Rauhallisemmalla elämällä. Aika näyttää nyt miten polvi alkaa tosta kestämään normi elämää ja rauhallisempaa treeniä, joka jatkossa keskittyy Saliin ja lenkkeilyyn. Oon jonkin verran lukenut ja kuullut juttuja miten porukka ihan tietoisesti elää ilman leikkausta ja on saanut polven hyvään kuntoon ihan kuntoutuksella, jopa palloilulajeihin.
Joten jatkossa blogi keskittyy seuraamaan ilman acl:ää elämistä ja pääpainona on kuntosaliharjoittelu. katotaan mitä tulee. Vaikka nyt onkin se olo että koko maailmankaikkeus koittaa täysillä lannistaa ja iskee maahan kerta toisensa jälkeen, niin jokatapauksessa sitäkin suuremmalla raivolla päätin nyt keskittyä niihin asioihin mitä voi tehdä ja hankkimaan hitosti voimaa ja hyvää mieltä salilta! Crosfitvartalo, täältä tullaan ;)
Se että jouduin nyt ilmoittamaan joukkueelleni jääväni eläkkeelle rugbykentille otti aivan mielettömän lujille. Vaikkakin jo viime kuntoutuksen aikana mietin sitä vaihtoehtoa hyvinkin vahvasti, tuntui ja tuntuu se jotenkin siltä ettei sitä päätöstä haluaisi missään nimessä oikeasti ikinä tehdä. Se pakko vaan tuntuu olevan se paras keino. Joukkueen toiminnassa oon edelleen täysillä mukana, konkreettisena muutoksena reenit ja pelit mun osalta jää tulevaisuudessa välistä.
Oon onnellinen ja onnekas, kun oon saanut viisi kautta pelata maailman parhaimman joukkueen kanssa, jossa yhteenkuuluvuuden tunne ja hyvä fiilis on lähes käsin kosketeltavaa, eihän sellaisesta joukkueesta halua missään nimessä luopua, varsinkin kun lajikin on sydämessä. Vitsailinkin tytöille, että vähän niinkuin vanhat kääkät työelämässäkin, niin samanlailla mä en malta kuitenkaan kokonaan jäädä pois, vaan jään osa-aikaeläkkeelle :) Mutta joo, nyt se päätös on tehty, ei enää telmimistä rugbykentillä.
Hetkessä elämisen ja läsnöolon opettelua, kohti "Zeniä"..
